Tulevaisuutena yrittäjyys?


Elina Uutela

Me 1980-luvun lopussa ja 90-luvun alussa syntyneet olemme yhtenäisessä Euroopassa kasvanut sukupolvi, joka ei edeltäjiensä tavoin juuri perusta muurien rakentamisesta, vaan rajojen hälventämisestä. Yhteiskunnan silmissä olemme aika ongelmakeskeinen joukko, jolle ei ole tarjoiltu paljon etuja ja jolta ei ole odotettu liikoja. Internet on ollut osa arkeamme lapsesta lähtien emmekä juuri haikaile aikaa ennen elämää helpottavaa teknologiaa. Jos haluamme pureutua tämän suomalaisen sukupolven sielunelämään, on tarkasteltava maailmaa kolmella tasolla – globaalilla, kansallisella ja yksilöllisellä. Jokaisella tasolla välittyy paitsi voimakas vastakkainasettelu aiempien sukupolvien kanssa, myös yrittäjyyden vahva potentiaali ja merkitys.

EROON LAMAANTUMISESTA

Monelle 70-luvulla lapsuutensa eläneelle ydinsodan uhka loi jatkuvan, ilmassa leijuvan pelon ilmapiirin. Nyt työuransa alkutaipaleella olevien lapsuutta leimasi lama, ja nuoruutta valtavan kokoluokan haasteet, joihin tarttuminen on vaikeaa. Ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat ongelmat ovat kenties paras esimerkki: ongelma on niin valtava, että siihen tarttumisen sijaan vallitsee apatia ja jopa ongelman kieltäminen.

Meidän sukupolvemme maailmanlaajuisia tehtäviä ovat – ei enempää eikä vähempää – lopettaa ilmaston lämpeneminen, pitää huolta siitä, että yhä kasvavalle väestölle riittää ravintoa ja välttää kahden edellisen aiheuttamien kansainvaellusten leviämistä sodankaltaisiksi konflikteiksi. Nämä ovat meidän tehtäviämme siksi, että kukaan muu aiemmin ei ole ottanut niitä hoitaakseen.

On haastavaa olla tuntematta pientä katkeruutta.

Poliitikolle paras tapa edistää yrittäjyyttä on pitää näppinsä kaukana siitä. Politiikan sivutuote – ja toisinaan jopa tavoite – on usein lisääntyvä byrokratia ja sääntely.

Toinen keskeinen globaalin tason muutos, jonka vaikutukset näkyvät jo, on kehittyvien talouksien juoksu ohitsemme. IMF:n mukaan vuosina 2013–2014 on tapahtunut käänne, jonka jälkeen kehittyvät taloudet tuottavat suuremman osan maailman bruttokansantuotteesta kuin perinteiset teollisuusmaat. Koska näiden maiden väestön koulutus- ja osaamistaso nousee kaiken aikaa, on meidänkin siirryttävä yhtä osaamisintensiivisempään suuntaan, jos mielimme ylläpitää nykyistä elintasoamme.

Lisäksi meidän pitää juosta kovempaa ja olla yhä valmiimpia muutokseen. Vaikka ylikansalliset yhtiöt ovat monissa tapauksissa enemmän osa ongelmaa kuin sen ratkaisua, yrittäjyys on nähtävissä myös mahdollisuutena globaalien haasteiden ratkomiseen. Kun uusia teknologioita, konsepteja ja palveluita viedään käytäntöön, yksityisen sektorin toimesta ne siirtyvät osaksi ihmisten arkea paljon nopeammin kuin järjestöjen tai valtiollisten toimijoiden kautta. Yrittäjyys luo työtä ja hyvinvointia monella tavalla. Kuluttajien näkökulmasta ihmiset voivat valita vain vaihtoehdoista, jotka ovat tarjolla – globaalisti eettisten ja ympäristöystävällisten vaihtoehtojen pöydälle tuomista yrittäjien toimesta myös kaivataan. Paikallisen yrittäjyyden tukeminen niin kehittyvissä kuin kehittyneissä maissa tuottaa uusien elinkeinojen lisäksi myös tunteen siitä, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa omassa lähiympäristössään. Yksi keskeinen turvattomuutta lisäävä tekijä ovat työttömät nuoret miehet. Siksi oman elinkeinon luominen ja muiden työllistäminen sen kautta lisää vakautta yhteiskunnissa.

VOITETTAVANA KANSALLISET HAASTEET

Huolimatta 2000-luvun teknologiahuumasta yksityisen sektorin työpaikkojen määrä ei ole vieläkään palautunut 1990-luvun lamaa edeltävälle tasolle. Ei, vaikka väestö on kasvanut sen jälkeen yli 400 000 hengellä. Perinteinen teollisuus hiipuu, ja varmoja töitä ei enää ole. Maisterin koulutuksen hankkineen on kenties vaikea hyväksyä, että yhä useammassa tapauksessa hänen on luotava elinkeinonsa ja työpaikkansa itse. Varsinkin, kun opiskeluaikana työelämäyhteydet rajoittuvat usein omaan etujärjestöön ja sen tarjoamiin tilastoihin.

On yksinomaan iloinen asia, että hyvinvointivaltiossamme ihmiset elävät yhä pidempään ja terveempinä. Tämä on paitsi terveydenhuoltojärjestelmän, myös sen ansiota, että työelämä ei kuluta ihmisiä loppuun. Säännölliset lomat, varhainen eläkeikä ja työterveyshuolto takaavat, että hyvin eduin varustetut suurten ikäluokkien edustajat siirtyvät eläkkeelle terveinä, hyväkuntoisina ja vielä noin kaksikymmentä ikävuotta edessään. Ongelma vain on, että vanhemmat ikäluokat eivät ole itse maksaneet eläkkeitään kokonaisuudessaan ja pienempien nuorten sukupolvien on tuettava yhä suurempaa iäkkäiden joukkoa. Kun sataa työssäkäyvää kohden oli 1980-luvulla noin 110 ei-työssäkäyvää, 2030-luvulla heitä tulee olemaan lähes 160.

Saavutetuista eduista tinkiminen ei ole konsensus-Suomessa helppoa. Nuoret, joilla on varaa, ovatkin aloittaneet yksityisen eläkesäästämisen hyvissä ajoin. Harva olettaa pääsevänsä eläkkeelle ennen 70. ikävuotta, mikä johtuu myös suhteesta työelämään. Siltä odotetaan paljon muutakin kuin varaa maksaa vapaa-ajan harrastukset. Yrittäjyyden merkitys kansantaloudelle on ilmeinen. Laman jälkeisinä vuosina 1994–2000 Suomeen syntyi 250 000 uutta työpaikkaa, joista 80 prosenttia syntyi pieniin ja keskisuuriin (eli alle 250 henkeä työllistäviin) yrityksiin. Oma lukunsa ovat kasvuyritykset: ne luovat yli puolet kaikista uusista työpaikoista. Ilmiö on havaittavissa laajemminkin, sillä Iso-Britanniassa nopean kasvun yritykset (6 prosenttia kaikista yrityksistä) loivat yli puolet uusista työpaikoista vuosina 2006–2008. Myös Yhdysvalloissa ilmiö on ollut nähtävissä pitkään, sillä viisi prosenttia kaikista yrityksistä luo kaksi kolmasosaa uusista työpaikoista. Nopeimmin kasvava prosentti yrityksistä luo peräti 40 prosenttia uusista työpaikoista.

Kuulun itse vahvasti siihen kastiin, joka uskoo yrittäjien – ei suinkaan poliitikkojen – luovan yrityksiä. Vaikka on vaikea nähdä, miten riskipääomaa tarvitsevia yrityksiä syntyisi Suomessa tällä hetkellä ilman julkista tukea, poliitikolle paras tapa edistää yrittäjyyttä on pitää näppinsä kaukana siitä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että politiikan sivutuote – ja toisinaan jopa tavoite – on usein lisääntyvä byrokratia ja sääntely.

NUORTEN TOIVEET TYÖELÄMÄLLE

Moni mieltää 1990-luvun laman uhreiksi velkavankeuteen ja epätoivoon joutuneet, jotka menettivät kaiken – ja joissain tapauksissa myös päättivät elämänsä. Sitten on toinen, vaietumpi joukko: vuonna 1987 syntyneistä joka viides on saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiin. Kun lapsesta lähtien on saanut signaalin siitä, että yhteiskunnassa saavutettujen etujen turvaaminen on tärkeämpää kuin oman sukupolven mielenterveys, on vaikea motivoida itsensä aktiiviseksi kansalaiseksi.

Ongelmakeskeinen puhuminen 1980- ja 90-lukujen taitteen  sukupolvesta ei kuitenkaan ole koko totuus. Itse asiassa kyseessä on työstä innostunut joukko, joka odottaa työelämältä muutakin  kuin palkkaa. Nuoret haluavat tehdä merkityksellistä työtä hyvien tyyppien kanssa. Työn pitää olla haastavaa, hauskaa ja sen pitää aikaansaada positiivista muutosta. Tämä tarjoaa myös  ammattiyhdistysliikkeelle haasteita: sen nuoret jäsenet kaipaavat todella erilaisia etuja kuin vanhemman sukupolven edustajat. Asenteet yrittäjyyttä kohtaan ja mielikuvat yrittäjyydestä ovat jatkuvassa muutoksessa. Ajatus yksinyrittäjästä, joka puurtaa 10 – 12 tunnin työpäiviä ympäri vuoden, alkaa rapautua ja sen rinnalle on noussut ajatus tiimiyrittämisestä. Jaettu riski, monipuolisempi osaaminen ja luotettavien ihmisten kanssa työskentely tarjoaa juuri sitä turvaa, jota moni nuori kaipaa. Etenkin, kun mielikuvat työelämästä saattavat olla pirstaleisia ja epävarmoja. Yrittäjyys ei ole enää se riskialtis vaihtoehto.

Yrittäjyys tarjoaa oivat mahdollisuudet paitsi itsensä toteuttamiseen, myös merkitykselliseen tekemiseen. Maailman muuttaminen tapahtuu nopeammin yrittäjyyden kuin politiikan keinoin. Osuuskunta yritysmuotona nostaa päätään, ja yhä useammat perustavat toiminimen satunnaiskeikkojen tekemistä varten. Suosiota keräävät myös laskutuspalvelut, jotka säästävät yrityksen pyörittämiseen liittyvältä paperityöltä. Nuoret ympäri Euroopan innostuvat yrittäjyydestä ja oman polkunsa rakentamisesta vanhoihin muotteihin sopeutumisen sijaan.

Kun nuorten asenteet yrittäjyyttä kohtaan muuttuvat yhä suopeammiksi ja työelämä yhä useammista palasista kootuksi, olisi korkea aika myös ay-liikkeen sisällä hakea uusia näkökulmia. Tulevaisuudessa nuoremman polven jäsen tuskin on enää ainoastaan työntekijä, vaan myös freelancer tai (osa-aika)yrittäjä. He kaipaavat täysin erilaisia palveluita etujärjestöiltään kuin aikaisempien sukupolvien edustajat. He tuskin karsastavat paikallista sopimista, koska saattavat edustaa sekä työnantajaa että työntekijää. He myös todennäköisesti kokevat vaikeaksi oikean ammattijärjestön valitsemisen, koska ovat kokeilleet todella monia aloja oman koulutusalansa ulkopuolelta. Ensimmäinen askel olisi ottaa neuvottelupöytään mukaan ne tahot, jotka luovat uudet työpaikat – eli pienet ja keskisuuret yritykset.

Nuoret ympäri Euroopan innostuvat yrittäjyydestä ja oman polkunsa rakentamisesta vanhoihin muotteihin sopeutumisen sijaan.

Kirjoittaja:

Elina Uutela

Kirjoittaja on viestinnän opiskelija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Hän on ollut yksinyrittäjä 17-vuotiaasta asti ja toimii opiskelijayrittäjyysyhteisöissä.
Kirjoitus on julkaistu STTK:n elokuussa 2014 ilmestyneessä pamflettikirjassa Historiallisen turmeltunut nuoriso? Pamflettia voi tilata osoitteesta: sttk@sttk.fi