Yli 100 000 palkansaajaa kärsii työpaikkakiusaamisesta


tyopaikkakiusaaminenVaikka työpaikkakiusaamisesta on puhuttu jo parikymmentä vuotta, yhä yli 100 000 palkansaajaa kokee joka päivä olevansa kiusaamisen kohteena työpaikallaan. Luku on laskettu kolmen vuoden välein tehtävästä Työ ja terveys –tutkimuksesta.

– Vaikka on kirjoitettu oppaita ja koulutettu esimiehiä, silti kun käyn työpaikoilla, kohtaan melko usein hämmennystä. Ei olla varmoja, mikä on sellaista käyttäytymistä, johon pitää puuttua. Tai sanotaan, että meillä tätä on, mutta kukaan ei tee mitään, sanoo Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Maarit Vartia.

Nyt Työterveyslaitoksen verkkosivuille on koottu helposti omaksuttava tietopaketti työpaikkakiusaamisen vähentämiseksi. Se on osa Sopuisa työyhteisö –hanketta, jossa on Työterveyslaitoksen lisäksi mukana muun muassa useita ammattiliittoja. Sivuston osoite on www.ttl.fi/sopuisa.

Vartian mukaan pelkät toimintamallit eivät riitä. Tarvitaan myös yhteinen hyväksymättömyyden kulttuuri.

– Sen kannalta keskeinen kohderyhmä on niin sanotut havaitsijat, työkaverit. Tavoite on, että jokainen ottaa puheeksi ja asettaa kyseenalaiseksi. Sanoo, ettei tämä ole hyväksyttävää.

Työpaikkakiusaaminen tulee kalliiksi myös työnantajille

Työpaikkakiusaaminen ei aiheuta kärsimystä vain työntekijälle itselleen. Se tulee kalliiksi myös työnantajille, koska kiusaaminen lisää sairauspoissaoloja. Pitkään jatkunut kiusaamiskokemus ja sen selvittely voivat maksaa organisaatiolle yli 30 000 euroa.

* Teksti: Maria Mustranta

***

Epäasiallinen kohtelu ja häirintä kuriin

Kyselytutkimus: Joka kolmas työntekijä on havainnut työpaikkakiusaamista viimeisen vuoden aikana