Onko työelämän kehittäminen ulkoistettu?


Yhteiskunnallisesti valveutuneelle nuorelle on monta ottajaa. Erilaiset edunvalvontakoneistot puolueista kansalaisjärjestöihin tarvitsevat tekijöitä ja puolestapuhujia. Nuoria houkutellaan riveihin mahdollisuudella vaikuttaa. Ay-liikekin haluaisi olla yksi nuorten vaikuttajien toimintakenttä. Mutta miksi työelämän kehittäminen ay-liikkeen riveissä ei nuoria innosta?

On helppo syy perustella, että nuoret ovat vasta työuransa alkutaipaleella ja työelämäkysymykset eivät kiinnosta. Tai ay-liikkeen poliittisuus – demareiden ja vasemmistoliiton pelikenttä – olisi ratkaiseva syy olla kiinnostumatta työelämän kehittämisestä. Sen sijaan, että pohdiskelee nuorten mahdollisia perusteita, olisi hyödyllisempää siirtää katse nuorista itse ay-liikkeeseen. Miksi ay-liike ei ole kyennyt myymään itseään vaikuttamispaikkana yhteiskunnallisesti aktiivisille nuorille?

Kyse ei ole siitä, etteikö työelämän kehittäminen kiinnostaisi nuoria. Nuoret ovat löytäneet eri foorumit keskustella ja vaikuttaa asiaan kuin mitä ay-liikkeen puitteissa on tarjolla. Kolmikantapöytä ei ole nuorelle yhteiskunta-aktiiville paikka vaikuttaa. Mielikuvissa se on enemminkin jäykkä tapa toimia, ja sen keskiössä on järjestelmä.

OMA TARINA

Yhteiskunnallinen aktiivisuus on ollut elämäntapani lukiosta alkaen. Useiden vuosien ajan ay-liike tuntui kaukaiselta ja vieraalta asialta, vaikka olin kiinnostunut työelämäkysymyksistä ja erityisesti niiden tasa-arvovinkkelistä. Samaistumispinnan löytäminen oli vaikeaa. Jäsenliittojen tarjoamat alennukset vakuutusmaksuista ja bensa-alet jäivät kyllä mieleen. Samalla ne hämärsivät liiton ydintehtävää. Siirtyessäni politiikan ihmeellisestä maailmasta toimihenkilökeskusjärjestön palvelukseen minulle avautui uusi maailma. Sain uudenlaista näkökulmaa ja sisältöä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä mahdollisuuden työskennellä asiaansa omistautuneiden henkilöiden kanssa.

Ammattiyhdistysliike on vain satunnaisia juttuja lehdissä tai sosiaalisessa mediassa. Se ei ole läsnä.

Jotain kuitenkin puuttui. Voi olla, että se oli aiempien työtehtävien rytmin ja reagointinopeuden kaipuuta. – Tai sitten en ollut sydämestäni täysillä mukana. Mutta mikä on merkillepantavaa? Kun ei enää lue päivittäistä keskusjärjestön lehdistökatsausta, ammattiyhdistysliike on vain satunnaisia juttuja lehdissä tai sosiaalisessa mediassa. Se ei ole läsnä. Oman jäsenliiton jäsentiedotteetkin jäävät avaamatta meililaatikkoon.

YDINVIESTI HUKASSA

Mitä ay-liike sitten voisi tarjota nuorelle, jolla on paloa kehittää yhteiskuntaa? Listatessaan mielessään järjestelmän tavoitteita tulee väistämättä pohdittua, onko ay-liikkeen ensisijainen tavoite lopulta oman olemassaolonsa turvaaminen.

Tuloksellisuutta mitataan pitkälti järjestäytymisasteen, kolmikanta-aseman sekä keskusjärjestöjen ja liittojen jäsenmäärien pohjalta. Kinkkisempää on arvioida ay-liikkeen ydinviestiä. Siitäkin huolimatta, että vajaan kahden vuoden ajan liikettä työntekijänä palvelin. Mitä liike kiteytetysti viestii ulospäin? Moninainen kohderyhmä ja pitkä asialista pirstaloivat viestintää.

Toki ydinviestejä on pohdittu ja strategiapapereita työstetty. Haaste on se, että puhutaan organisaatiokieltä, joka on hajuton, mauton ja etäällä. Toinen haaste on se, että asialistalla on eritasoisia asioita aivan laidasta laitaan.

MITÄ PITÄISI SITTEN TEHDÄ?

Ay-liikkeen tulisi kunnolla ravistella itseään. Pitäisi osata luopua vanhasta tekemisestä ja luoda tilalle uutta ja tähän aikaan sopivaa. Tiedän, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä monimutkainen järjestörakenne hidastaa muutosta. Tilausta olisi myös koko järjestelmän maineprojektille. Olisi hyvä käydä läpi, miksi ay-liikkeen maine ei houkuttele yhteiskunnallisesti aktiivisia nuoria. Mainetta ei voi muuttaa ja hallita päätöksillä tai strategioilla. Sitä ei voi ostaa mainoskampanjalla. Mutta sitä voidaan synnyttää lisäämällä vuorovaikutusta. Tällä hetkellä ay-liike puhuu itsestään. Ihmiset eivät puhu ay-liikkeestä.

Mielenkiintoa ja keskustelua syntyy näkyviä tekoja tekemällä. Yksi hyvä esimerkki on STTK:n samapalkkapäivän tapahtuma. Yksi tapahtuma ei kykene murtamaan ay-liikettä, mutta on hyvä alku sarjalle tekoja, jotka puhuttavat ja saavat huomion. Toinen hyvä esimerkki isosta teosta on palkansaajakeskusjärjestöjen yhteinen Kesäduunari-info. Tarvitaan uskallusta katsella ympärille ja tarttua mahdollisuuksiin sen ohella, että järjestelmä kirjoittaa lausuntoja ja istuu ministeriössä vääntämässä vuodesta toiseen jotain yksittäistä pykälää työnantajajärjestön kanssa. On tärkeää ravistella itsensä irti hallinnollisesta kankeudesta. Etsiä uusia mahdollisuuksia järjestää päätöksentekoa ja toimia.

Järjestelmät ja niiden keskinäiset ja sisäiset valta-asetelmat eivät ole syy aktivoitua. Aktiivisuutta on epäkohdan oikaiseminen tai jonkin asian vimmattu puolustaminen.

TYÖELÄMÄKESKUSTELUN YTIMEEN

Tämän kirjoituksen ohjeistuksessa pyydettiin pohtimaan, ovatko yhteiskunnallisesti aktiiviset nuoret ulkoistaneet työelämän kehittämisen kolmikannan hoidettavaksi. Itse näen, että ay-liike on ulkoistamassa työelämän kehittämisen itseltään pois. Tämä tapahtuu, jos liike ei kykene uudistumaan. Työelämäkeskustelu ei ole kenenkään yksinoikeus. Paremmasta työelämästä puhutaankin laajasti. Tämä on tärkeää, sillä työelämä elää koko ajan.

Mikäli ay-liike ei halua olla tämän keskustelun ulkolaidalla vaan ytimessä, tarvitaan uusi ote. Siihen ei riitä askeleen ottaminen eteenpäin, on tehtävä loikka. Lupaus vaikuttaa ja valvoa etuja ei tarkoita, että edunvalvontaan tarvitsee liittää sanat ”jäykkä”, ”kinastelu” ja ”säätely”. Se voi olla ennakoiva, rohkea ja uudistava.

Ay-liike on ulkoistamassa työelämän kehittämisen itseltään pois. Tämä tapahtuu, jos liike ei kykene uudistumaan.

Kirjoittaja työskentelee viestintätoimisto Ellun kanoissa viestinnän tekijänä.
Kirjoitus on julkaistu STTK:n elokuussa 2014 ilmestyneessä pamflettikirjassa Historiallisen turmeltunut nuoriso? Pamflettia voi tilata osoitteesta: sttk@sttk.fi