SuPer-Nuoret ovat huolissaan kotihoidon kuormittavuuden vaikutuksista työn houkuttelevuuteen


Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerissa vaikuttavat nuoret sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiset eli SuPer-Nuoret ovat huolestuneita siitä, ettei kotihoito työympäristönä houkuta enää nuoria lähihoitajia. Kotihoidosta on tullut laitoshoidon purkamisen myötä entistä vaativampi työympäristö, johon ei ole lisätty henkilökuntaa riittävästi. Asiakkaat ovat aiempaa huonokuntoisempia ja monisairaita. Asiakasmäärät myös lisääntyvät jatkuvasti, joten kotihoidon tulee houkuttaa uusia hoitajia lisääntyvissä määrin. Kotihoidon asiakas ei enää suoriudu omatoimisesti päivittäisistä toiminnoista, vaan tarvitsee lähes kaikessa hoitajan apua tai ohjausta. Lähihoitajilla on ammattitaitoa ja halu hyvään hoitoon, mutta aika ei riitä asiakkaan kohtaamiseen.

Kotihoidon työntekijä on monelle ainoa kontakti ulkomaailmaan päivän aikana. Tällöin on tärkeää, että hoitajalla on aikaa kuunnella asiakasta, mutta tämä on haastavaa kiireisen työtahdin vuoksi. Mikäli käyntiaika venyy, on se pois seuraavalta asiakkaalta.

Asiakkaiden tunteminen on tärkeässä roolissa kotihoidossa

Asiakkaat kotiutuvat sairaalajaksoilta aiempaa nopeammin ja huonommassa kunnossa kuin aiemmin. Tällöin korostuu riittävä aika asiakkaan voinnin seuraamiseen ja huomioiden tekemiseen. Tämä on melkoinen haaste, jos aikaa käynnin suorittamiseen on 5-15 minuuttia.

Asiakkaiden tunteminen on tärkeässä roolissa kotihoidossa. Nopeassa ajassa on osattava kartoittaa asiakkaan vointi, voinnin muutokset sekä arvioida, onko aihetta jatkotoimenpiteisiin. Kaikki havainnot on tärkeää kirjata ja tähän on työpaikoilla oltava riittävästi aikaa. Yksin työskennellessä vastuu on suuri ja hoitajan tekemät havainnot ovat tärkeässä roolissa. Kiireisen työtahdin vuoksi koetaan usein, että kotihoidosta puuttuu eettisyys lähes kokonaan. Tämä vaikuttaa koulutetun hoitohenkilökunnan haluun hakeutua työskentelemään muualle kuin kotihoitoon.

Kotihoidossa panostettava opiskelijoiden ohjaukseen ja uusien työntekijöiden perehdytykseen

Kotihoidossa on panostettava opiskelijoiden ohjaukseen ja uusien työntekijöiden perehdytykseen. On hyvä muistaa, että opiskelija on tulevaisuudessa uusi työntekijä ja jo harjoittelussa saatu kuva työpaikasta jää mieleen pitkäksi aikaa. Hyvä perehdytys luo turvallisuuden tunnetta työssä selviytymiseen ja varmuutta työskentelyyn.

Kotihoito on lisääntyvä ja monipuolinen työpaikka. Työtä tehdään pääsääntöisesti yksin ja osaamistaan saa käyttää laajasti. Kotihoidossa työskentely on välillä vaativaa, niin kuin mikä tahansa työ, mutta se myös antaa työntekijälle paljon. Asiakkaiden kohtaaminen ja asiakkailta saatu positiivinen palaute auttavat jaksamaan työssä ja tekevät työskentelystä arvokasta.

SuPeriin kuuluu yli 86 000 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla. Vuonna 2005 perustettu SuPer-Nuoret koostuu alle 35-vuotiaista superilaisista.

***

SuPerin puheenjohtaja Paavola: Kotihoito on kriisissä