Palkan vai innostuksen takia?


Lauri Järvilehto, Filosofian Akatemia

Minulla on unelma. Unelma Suomesta, jossa olisi normaalia herätä maanantaiaamuna intoa täynnä uuteen työviikkoon. Sellaisesta Suomesta, jossa työ olisi palkitseva ja antoisa osa elämää.

Työhön suhtaudutaan yhä usein välttämättömänä pakkona, joka täytyy raataa, jotta saadaan laskut maksettua. Tämä ajatus on kuitenkin pohjimmiltaan päätön.

Käytämme puolet aikuisiän valveillaoloajastamme työhön. Toisin sanoen, jos työn ainoa funktio on laskujen maksu, sijoitamme puolet elämästämme laskuihin. Tämä on aika pöljä yhtälö. Semminkin, kun valtava määrä tutkimusta osoittaa, että työ voi olla myös ihmiselämän suurimpia onnen lähteitä.

Jos työtä motivoivat ulkoiset tekijät, kuten raha, status tai toisten arvostus, on työstä hankalaa rakentaa hyvinvoinnin lähdettä.

Jos työtä motivoivat ulkoiset tekijät, kuten raha, status tai toisten arvostus, on työstä hankalaa rakentaa hyvinvoinnin lähdettä.

Itse asiassa vuonna 2009 tehty tutkimus osoittaa jopa, että kun ihminen tavoittelee rahaa tai mainetta ja saavuttaa tavoittelemansa, ei tällä ole vaikutusta hyvinvointiin. Huonovointisuus – stressi ja ahdistus – jopa lisääntyvät tavoitteensa saavuttavilla. Puhumattakaan niistä, jotka epäonnistuvat.

Jos sen sijaan työ perustuu sisäiseen motivaatioon, voi siitä tulla perheen ja ystäväpiirin ohella tärkeimpiä hyvinvoinnin kivijalkoja elämässämme.

Sisäisen motivaation ytimessä ovat psykologiset perustarpeet

Sisäisen motivaation ytimessä ovat psykologiset perustarpeet. Nämä tarpeet – vapaus, virtaus ja vastuu – ohjaavat joka ikisen ihmisen toimintaa. Haluamme kaikki elää pakottamatta. Haluamme tuntea, että osaamme. Ja lopuksi, haluamme kuulua johonkin. Tuntea, että elämällämme on merkitys.

Jos nämä kolme tekijää tyydyttyvät, ihminen voi sen seurauksena dramaattisesti paremmin.

Ongelmana on, ettei markkinataloudessa voi yleensä lyödä hanskoja tiskiin ja lähteä hippinä Tiibetiin meditoimaan. Laskut kun on kuitenkin maksettava. Jostakin palkka on siis tienattava, vaikka olisi kuinka sisäisesti motivoitunut.

Ongelma ei kuitenkaan ole niin suuri kuin luulisi.

Ongelmana on, ettei markkinataloudessa voi yleensä lyödä hanskoja tiskiin ja lähteä hippinä Tiibetiin meditoimaan. Laskut kun on kuitenkin maksettava.

Keskeiseen rooliin nousee yksilöllisestä innostuksesta kumpuava kutsumustyö. Kutsumustyö tarkoittaa työtä, jossa sinun mielenkiinnon kohteesi ja intohimosi tuottavat lisäarvoa jollekin ihmisjoukolle niin, että he ovat valmiita hyvittämään käyttämääsi aikaa rahalla. Siis palkalla.

Ensisijainen syy kutsumustyöhön ei siis ole palkka, vaan aito innostus, joka kumpuaa vapauden, virtauksen ja vastuun toteutumisesta. Mutta samalla tuottamalla arvoa intohimosi kautta toisille saat myös riittävän palkan tullaksesi toimeen.

Tässä kohtaa jokaisella meistä on edessään lähes loppumaton vaihtoehtoavaruus. Jos intohimosi on esiintyminen, voi kutsumustyö löytyä yhtähyvin viulistin, näyttelijän kuin opettajankin työstä. Lukutoukka voi puolestaan palvella yhteisöään tutkijana tai vaikkapa kustannustoimittajana. Ja  järjestelystä innostunut voisi löytää kutsumuksensa vaikka logistiikkajohtajana – tai trukkikuskina!

Kutsumus ei ole titteli tai taivaalta halleluja-köörin säestämänä annettu pyhä tehtävä. Kutsumus on tapa tehdä asioita.

Kutsumustyö on työtä, jonka juuressa on aito innostus, mutta joka tuottaa sinulle riittävän palkan jotta tulet toimeen – ja voit tehdä lisää niitä asioita, jotka sinua eniten kiinnostavat. Kutsumustyö näyttää ihan tavalliselta työltä. Se vain tuntuu erilaiselta.

Kutsumuksesi on siinä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet

Eli siinä kohtaa, jossa voit nousta maanantaiaamuna intoa täynnä ja tuottaa toisille aitoa hyötyä tai iloa tekemällä sitä, mitä rakastat.

Lauri Järvilehto, Filosofian Akatemia

***

Haaveilua työelämästä