Vakuutusväen Liitto: LähiTapiola tylyttää henkilöstöään


Irtisanominen, yt-neuvottelut

Vuoden vaihteessa fuusionsa valmiiksi saanut LähiTapiola kohtelee henkilöstöään erittäin tylysti. Tavoitteena on vähentää noin 400 henkilöä eli noin joka kymmenes työntekijä yt-neuvottelujen päätteeksi. Vähennykset painottuvat tuki- ja kehitystoimintoihin, mutta koskevat myös vahinkovakuutus-, henki- ja alueyhtiöitä.

Vähennyksiä perustellaan kustannussäästöillä sekä toimintatapojen ja toiminnan tehostamisella. Pääluottamusmies Iiro Ketola tuomitsee suunnitelmat hätiköinniksi.

– En löydä mitään perusteluja näin suurelle henkilöstövähennykselle näin nopealla aikataululla. Fuusiotyö yhtiöryhmässä on kesken, eikä todellista henkilöstön tarvetta pystytä vielä määrittelemään, Ketola sanoo.

LähiTapiolan vähennyssuunnitelma on tyly

Tavoitteena ovat reilut 20 miljoonan euron kustannussäästöt vuodelle 2014.

– Fuusiota on rakennettu monta vuotta. Eikö siinä ajassa olisi ehditty pohtia parempia ratkaisuja henkilöstön kannalta, Vakuutusväen Liiton puheenjohtaja Liisa Halme kysyy.

LähiTapiolan vähennyssuunnitelma on tyly myös lukujen valossa. LähiTapiola-ryhmän vahinkovakuutustoiminnan eli LähiTapiola Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja 19 alueyhtiön maksutulo kasvoi viime vuonna 2,2 prosenttia 1055,8 miljoonaan euroon. Yhdistetty kulusuhde oli 97,1 prosenttia.

– Edellytämme, että vähennettävälle henkilöstölle yritetään löytää työtä muualta ryhmän sisältä, Liisa Halme sanoo.

Lisätietoja:

Vakuutusväen Liiton puheenjohtaja Liisa Halme 050 424 5301
LähiTapiolan pääluottamusmies Iiro Ketola 040 519 3475

***

VvL: 244 ei riittänytkään LähiTapiolalle