Kandidaattina työmarkkinoille? Mikä ettei!


Yliopisto-opiskelijoiden työssäkäynti on Suomessa vakiintunut käytäntö ja se yleistyy opintojen edetessä: Opiskelijatutkimus 2010 kertoi, että neljännen vuoden opiskelijoista jo 27 prosenttia työskentelee säännöllisesti lukuvuoden aikana ja 39 prosenttia epäsäännöllisesti. Talousprofessoreiden Bengt Holmströmin, Sixten Korkmanin ja Matti Pohjolan eilen tekemä ehdotus yliopisto-opiskelijoiden siirtymisestä työelämään kolmevuotisella kandidaatintutkinnolla ei olekaan kovin radikaali.

Kandidaatintutkinnon irrottaminen maisteriputkesta omaksi itsenäiseksi tutkinnoksi asettaisi yliopistot ammattikorkeakoulujen rinnalle, koska siellä perustutkinto on jo nyt kanditasoinen. Muutos pakottaisi yliopistot muuttamaan koulutusohjelmiaan, joissa kandidaatti on yhä vain alkutaival maisteriksi johtavalla polulla. Tämä korostaisi taitojen merkitystä tietojen rinnalla ja voisi helpottaa monen yliopistosta valmistuvan tietä työelämään.

Kriittisen tieteellisen ajattelun lisäksi kandidaateilla pitäisi olla hyvä kielitaito ja kommunikaatiovalmiudet. Korkeakoulutetun perusosaamiseen pitäisi kuulua myös kyky työskennellä verkostoissa eri alojen ihmisten kanssa. Erilaiset tavat järjestää opintoja myös humanisteille ja luonnontieteilijöille tukisivat projektitaitojen kehittymistä. Lisäksi kandidaatintutkintoon pitäisi sisältyä riittävä tietotekniikan osaaminen.

Työelämän muutokset korostavat monitaitoisuutta ja kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin

Aalto-yliopisto kehittää jo neljää tekniikan kandidaatintutkintoa, joista voi jatkaa DI tai arkkitehtikoulutuksiin. Jos se onnistuu siellä, miksi se ei onnistuisi muualla? Laaja-alaisesta kandidaatintutkinnosta voisi jatkaa vaikka historian, valtiotieteen tai kulttuurimaantieteen maisteriopintoihin. Kyse on vain asioiden katsomisesta uudella tavalla. Odotettavissa olevat työelämän muutokset korostavat monitaitoisuutta ja kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Myös tutkintorakenteilta edellytetään silloin joustavuutta.

Ammattikasvatuksen emeritusprofessori Pekka Ruohotie on jo ennakoinut, että perinteisten pitkäkestoisten, tutkintojen sijasta meille tulee toisistaan poikkeavia moduuleja, joista yksilö voi rakentaa osaamistaan ja uraansa. Kandidaatintutkinnon vahvistaminen olisi hyvä tapa varautua tulevaisuuden tarpeisiin.

On todennäköistä, että erillinen haku kandin tutkinnon jälkeen maisteriohjelmaan nopeuttaisi opintoja, kun yliopistot voisivat valita motivoituneimmat opiskelijat myös muualta kuin omien kandidaattiensa joukosta. Muutos ratkaisi myös korkeakoulutettujen täydennys- tai uudelleen koulutukseen liittyviä tarpeita. Opintojen aikainen liikkuminen eri alojen välillä helpottuisi, samoin helpottuisi opintojen ja työn sovittaminen yhteen.

Suomi luopui 1970-80-luvuilla alemmasta korkeakoulututkinnosta perustutkintona. Yksi tavoite oli nostaa työvoiman koulutustasoa. Nämä ratkaisut ovat osaltaan tukeneet Suomen kehitystä yhdeksi rikkaimmista ja menestyvimmistä maista. Voi epäillä löytyvätkö Suomen menestyksen avaimet korkeimmin koulutettujen tason laskemisesta aikana jolloin uudet teknologiat ja niiden soveltaminen tulevat muuttamaan koko elinkeinoelämän ansaintalogiikan.

Toisaalta opintojen keskeytymiseen ajautuva ikuinen opiskelija voisi suorittaa tutkinnon, jonka aikana hän oppisi perustaidot asiantuntijatyöhön. Se on parempi vaihtoehto kuin kesken jääneisiin opintoihin liittyvät osaamisen vajeet ja häpeän tunteet.

Vaikka kandidaatintutkinnon vahvistaminen on hyvä ajatus, ei maisterin papereista opintojen lopullisena tavoitteena kannata tinkiä.

Professorit ehdottivat myös siirtymistä valtion myöntämiin opintolainoihin ja luopumista muusta opintotuesta. Opintolainoista on hyvä muistaa, että lainan suosio romahti jo 1980-luvun puolivälissä (ennen markkinakorkoihin siirtymistä 1992), kun laina muuttui reaalikorkoiseksi. Halu vältellä opintolainaa ei ole mikään uusi ilmiö, joten tämän kaltainen uudistus todennäköisesti kannustaisi opiskelijoita hankkimaan toimeentulonsa ansiotyöstä.

Opiskelijatutkimus 2010 http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/okm18.pdf?lang=fi