Rumaa ruikutusta


Vuosi on päässyt hyvään vauhtiin. Tuntuu kuitenkin siltä, että uutiset eivät vuoden vaihtumisen myötä ole miksikään muuttuneet. Ei näy kovin paljon merkkejä talouden kääntymisestä parempaan ja elinkeinoelämä laajasti viestii yt-menettelyistä, irtisanomisista, säästöistä ja myynneistä ulkomaille. Politiikassa hallitus pähkii pakkoliitoksia ja sote-uudistusta ja kestävyysvajetta. Ylipäätään meitä ympäröivät huonot uutiset.

Tosin aivan viime päivinä erilaiset ennusteet ovat kertoneet, että vientiteollisuuden tunnelin päässä voi hieman valoa pilkottaa. Tunneli vain on vielä kovin pitkä.

Eivät murheet minnekään manaamalla katoa. Puheita silti piisaa erilaisissa seminaareissa ja illanistujaisissa. Syntyy vaikutelma, että vastuun palloa pompotellaan sylistä syliin. Kaikkien näppejä polttaa, mutta ongelma ratkaistaan heittämällä pallo eteenpäin. Ratkaisukeskeisyys on hakusessa.

Tämä ilmiö näkyy esimerkiksi siinä, että kun pitäisi miettiä teollisuuden tulevaisuutta, elinkeinoelämän kellokkaat käyttävät aikansa suomalaisen julkisen sektorin haukkumiseen. Suurella tai pienellä julkisella sektorilla ei kaiketi ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, että teollisuuden tilauskirjoissa on aukkoja, siellä ei kehitetä uusia tuotteita tai niitä ei osata markkinoida tai myydä.

Suomalaiset yritykset valuvat ulkomaalaisomistukseen eikä tänne investoida. On hyvin kummallista, että elinkeinoelämä näkee ongelmaksi sen, mikä tosiasiassa on vahvuus. Tänne pitäisi uskaltaa kenen tahansa investoida, sillä täällä on infraa, rauhaa, koulutettua väkeä ja varsin vähän ikäviä lieveilmiöitä kuten korruptiota, jotka muissa maissa vaikeuttavat investointipäätösten tekoa.

Yhteisöveroa tiputettiin hallituksen toimesta roimasti, mutta jo on ehditty esittää vaatimuksia, joiden mukaan sitä pitäisi tiputtaa edelleen. Mikään ei tunnu riittävän. Herrojen ahneus vain kasvaa.

Varmemmaksi vakuudeksi työnantajat jaksavat valittaa kalliista työvoimakustannuksista, vaikka tähän maahan on juuri neuvoteltu äärimaltillinen ja pitkä työmarkkinaratkaisu, joka turvaa työrauhaa ja jonka suojissa huolehdittiin vielä eläkkeidenkin kestävyydestä. Tiivistäen voi sanoa, että elinkeinoelämän viesteistä syntyy ruma, ruikuttava ja vanhentuneisiin lääkkeisiin tarrautuva kokonaiskuva.