Pro: Fortumin sähköverkon myynti vakava vikatikki


Moderni energiapolitiikka

Ammattiliitto Pron hallituksen mukaan suomalaisomistuksen osuus näyttäytyy lähinnä silmänlumeena.

Sähkön siirtoverkko on yhteiskunnan perusinfrastruktuuria

Ammattiliitto Pro on erittäin pettynyt Fortumin sähköverkkojen myyntiin pääosin ulkomaalaisille sijoittajille.  Helsingissä kokoontunut Pron hallitus korostaa, että sähkön siirtoverkko on yhteiskunnan perusinfrastruktuuria, jonka omistuksesta merkittävä osa on perusteltua pitää kotimaisissa käsissä. Nyt myyty verkko kattaa noin 20 prosenttia Suomen markkinoista ja on monilla alueilla monopoliasemassa.
– Fortumin sähköverkon myynti on vakava vikatikki, joka voi koitua Suomelle vielä kalliiksi. Tästä huonoina esimerkkeinä toimivat aiemmat Digitan ja Fingridin myynnit.

Pron hallitus muistuttaa, että Digitan omistajat ovat rahastaneet suomalaista yhteiskuntaa häpeilemättä. Fingrid taas jouduttiin myöhemmin ostamaan kalliilla takaisin. Nyt sähköverkon ostaneet ulkomaalaiset sijoitusyhtiöt ovat toimineet sijoittajina myös näissä järjestelyissä.
Suomen valtio on Fortumin enemmistöomistaja. Pron hallitus pitää hallituksen toimintaa asiassa ala-arvoisena.
– Päätös ei ole kansallisten intressien mukainen. Mukaan saatu suomalaisomistuksen osuus näyttäytyy lähinnä silmänlumeena.

Sähköverkot ostavan Suomi Power Networks-yhtiön osakkaina ovat kanadalainen ja australialainen sijoitusyhtiö sekä kaksi suomalaista vakuutusyhtiötä. Sijoitusyhtiöiden omistusosuus on kuitenkin peräti 80 prosenttia osakkeista. Pron hallitus muistuttaa, että ulkomaalaiset sijoittajat panostavat suomalaisiin sähköverkkoihin tehdäkseen rahaa.
– Vaikka Fortum nyt vakuuttaa, ettei muutoksella ole vaikutuksia kuluttajiin, on toiveajattelua kuvitella, että näin olisi yhä jatkossa. Sähkön siirtohinnoittelun sääntelyäkin voidaan muuttaa, se toteaa.

***

Uutta työtä energiasta?

Onko Suomen energiapolitiikassa mitään järkeä?