STTK:n hallitus: Keskitetyn työmarkkinaratkaisun mahdollisuudet selvitettävä nopeasti


Eläkeläiset

STTK:n hallituksen mielestä edellytykset keskitetylle työmarkkinaratkaisulle ovat olemassa, mutta vakava yritys edellyttää aitoa tahtoa ja neuvotteluiden saamista liikkeelle nopeasti.

STTK:n hallitus ymmärtää maltillisen palkkaratkaisun merkityksen nykyisessä taloustilanteessa. – Ostovoiman ja kotimarkkinoiden voimistamiseksi tarvitaan kaikille palkansaajaryhmille yleiskorotus. Pallo on nyt Elinkeinoelämän keskusliitolla.

Eläkemaksuista huolehdittava sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden vuoksi

STTK:n hallitus ei hyväksy työeläkevarojen käyttämistä tämän hetken ostovoiman turvaamiseen. Eläkemaksuista on huolehdittava sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden vuoksi.
STTK muistuttaa, että eläkejärjestelmän uudistamisen aikataulusta on jo sovittu ja työ käynnistyy Jukka Pekkarisen selvitystyön pohjalta. Tavoite, jonka mukaan uudistus astuisi voimaan reilun kolmen vuoden kuluttua, on realistinen.

STTK:n hallituksen mielestä työmarkkinaratkaisu on yksi elementti Suomen saamiseksi kasvu-uralle. Lisäksi tarvitaan ”dopingia” talouteen eli elvyttäviä toimenpiteitä sekä rakenteellisia uudistuksia. Pidemmällä aikavälillä Suomi tarvitsee myös uuden teollisuuspoliittisen strategian, jotta teollinen tuotanto ja työpaikat Suomessa voidaan turvata.