Suomeen tarvitaan uusi työmarkkinamalli


Työmarkkinoilla on löydettävä tuottavuuden, turvan, ennustettavuuden ja jouston tasapaino. Keskusjärjestöjen neuvottelema kustannuskehikko loisi pohjan liittojen ratkaisuille.

Viimeaikainen työmarkkinakeskustelu on osoittanut, että konsensuksesta huolimatta suomalaiset työmarkkinaosapuolet osaavat keskustella julkisuudessa railakkaasti. Keskustelu kuvastaa kuitenkin vakavia ongelmia.

Työmarkkinajärjestöjen ja poliitikkojen väliltä näyttää puuttuvan yhdenmukainen käsitys taloudesta ja toimintaympäristön haasteista. Silti on ilmeistä, että työmarkkina- ja talouspolitiikkaa pitäisi koordinoida erityisen tarkasti keskenään.

Kolmas havainto on, että työmarkkinaosapuolilla ei ole minkäänlaista yhteistä käsikirjoitusta tulevalle neuvottelukierrokselle.

Parhaillaan valmistellaan hallitusohjelman puolivälitarkistuksen ja keväisen kehysriihen linjauksia. Tässä yhteydessä työmarkkinaosapuolten ja poliittisen päättäjän välinen vuoropuhelu olisi järkevää. Työmarkkinajärjestöiltä pitäisi saada jonkinlainen yhteinen viesti hallitukselle.

Vaikka näkemykset eroaisivatkin voimakkaasti esimerkiksi veroista, velkojen hoidosta ja menojen leikkauksesta, järjestöjen kannattaisi edes yrittää löytää yhteinen näkemys työelämäuudistuksista sekä teollisuus- ja elinkeinopolitiikasta.

Myös seuraavien työmarkkinaneuvottelujen innovointi pitäisi aloittaa heti. Nyt keskusjärjestöiltä puuttuu yhteinen käsitys siitä, millä tavoin seuraava kierros juoksutetaan, vaikka teollisuuden työnantajaliitot ohjeistavat Elinkeinoelämän keskusliittoa (EK) liittokierrosta varten.

Myöskään toimialaliitoilla yleisesti ja erityisesti teollisuudessa ei ole yhteistä näkemystä siitä, mikä nyt olisi järkevää ja miten kiistaa aiheuttavaa paikallista sopimista voisi kehittää.

Seuraavaa sopimuskierrosta kohti ajetaan siis melkoisessa sumussa, vaikka juuri nyt pitäisi olla enemmän kuin selvä käsitys siitä, mitä pitää tehdä. Lisäksi linja pitäisi koordinoida maan hallituksen kanssa.

On aika kehittää uusi suomalainen työmarkkinamalli. Uuden mallin tulisi vastata muuttuvan maailman tarpeisiin sekä taata kilpailukykyisiä sopimuksia työnantajille ja turvaa palkansaajille. Malli voisi rakentua avoimen sektorin palkanmaksukyvyn varaan. Suomi elää edelleen viennistä, ja tämä tulee työmarkkinoilla hyväksyä.

Jos EK:n vaatimusten perusteella olisi tulossa liittokierros, ideointiaikaa on syksyyn 2013. Ennen sitä ei liittoratkaisuja tule. Perustelen tätä sillä, että niin sanotut päänavaajat haluavat vähintäänkin katsoa, miten talous maailmalla ja meillä kehittyy. On hyvä muistaa, että suurin osa sopimuksista päättyy vasta keväällä 2014.

Liittokierrosten ongelma tätä nykyä on, ettei liittojen välillä ole selviä pelisääntöjä. 1970-luvulta lähtien 2000-luvun alkupuolelle asti oli selvää, että päänavaajan ratkaisua kunnioitettiin aina seuraavissa neuvotteluissa. Nyt tällaista sääntöä ei ole. Teollisuuden liitot muistavat viime liittokierrokselta, kuinka päänavaajien yli käveltiin.

Rakennemuutos on vahvistanut palkkakilpailua ja luo vastedeskin jännitteitä liittojen välille.

Jos jokin ala avaa liittokierroksen syksyllä 2013, tuskin mikään keväällä 2014 neuvotteluja käyvistä aloista suostuu pitäytymään noin puoli vuotta aiemmin tehdyssä päänavauksessa. Työnantajien vaatima sopimusten ajallinen hajauttaminen toimii siis hajauttavasti joka suhteessa.

Tuleville kierroksille liittojen tulisi luoda pitävät pelisäännöt. Lisäksi on haettava uutta luottamusta paikallisessa sopimisessa. Takana on huonoja esimerkkejä, eikä julistaminen riitä uuden yhteistyön pohjaksi. Ruotsistakin on turha hakea apua: toisin kuin Suomessa, siellä työmarkkinamallista vallitsee konsensus osapuolten välillä.

Jos liittokierroksen sijasta päädytään keskitettyyn ratkaisuun, keskusjärjestöjen pitäisi rakentaa uusi, liittoneuvotteluja ohjaava kustannuskehikko. Kehikon pitäisi lisätä työvoimakustannusten ennustettavuutta sekä perustua tuottavuuden kehitykseen ja tukea yleistä kilpailukykyä.

Yhteisen kustannuskehikon hyväksyminen veisi liittoja sopimusta kohden. Toisaalta kehikon pitäisi sallia järkevät joustot, jos ennusteet eivät toteudu.

Keskusjärjestöt eivät saisi puuttua liittojen rahankäyttöön, eikä liittojen pitäisi vilkuilla tarpeettomasti sivuilleen. Uusi sopimus voisi olla pitkä ja sisältää avoimia tarkistuspisteitä, jotta joustoelementti tarvittaessa toimisi.

Yhteinen kustannuskehikko toisi kaivattua vakautta sekä julkiselle että yksityiselle sektorille ja olisi tärkeä kulloisellekin hallitukselle talouspolitiikan linjoja vedettäessä.

Uusi työmarkkinamalli vaatisi aina, että liitot ja keskusjärjestöt aloittaisivat neuvottelukierroksen rakentamalla yhteisen kuvan taloudesta ja toimialojen näkymistä. Tällainen konsensus on välttämätön luottamukselle. Sen jälkeen keskusjärjestöt voisivat avointa sektoria kuunnellen päättää yleisestä kustannuskehikosta ja liitot voisivat käydä omat neuvottelunsa.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 27.12.2012