Kankkulan kaivon syvyys


Suomen poliitikot ovat kuin variksia tervatulla katolla: jos euroa tuetaan palaa rahaa, jos ei tueta, on lopputulos sama. Kumpi kankkulan kaivo on syvempi.

Viime vuosina ekonomistin titteliä kantava on kohdannut taajaan kysymyksen: miten käy Kreikan? Viime viikkoina kysymys on pysynyt samana, mutta maa on vaihtunut Espanjaksi.

Kysymykseen vastaaminen on hankalaa ennen muuta sen vuoksi, ettei Euroopan maita heiluttelevassa finanssi- ja velkakriisissä ole kysymys yksinomaan talouden lainalaisuuksista. Ennen muuta kyse on politiikasta. Talouden ennustaminen on vaikeaa, politiikan lähes mahdotonta.

Kreikka on pieni talous ja sen velat ovat Euroopan mittapuun mukaan pieniä. Kreikan velkojen koko on EU:n yhden vuoden kasvun suuruinen. Sen ei siis pitäisi olla suuren suuri pulma ratkaistavaksi. Suurempi pulma on Kreikan taudin leviäminen, dominoilmiö.

Nyt heiluu Espanja. Kreikan ja Espanjan taudeilla on eri diagnoosi, vaikka tartunta on saatu samasta lähteestä. Huonossa kunnossa olevat taloudet ajautuivat syöksykierteeseen USA:ssa vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin tuloksena.

Suomikin sai kunnolla siipeensä finanssikriisistä, jonka tuloksena talouskasvu hiipui vuoden 1918 jälkeen surkeimpaan lukuun, kun BKT:n kasvu Suomessa oli vuonna 2009 – 8,1 %. Suomen taloudellinen yleiskunto oli ja on vahva ja finanssikriisistä selvittiin ilman vakavia kroonisia vaikutuksia.

Kreikan kohtalon hetket koittavat, kun kansa äänestää uudelleen. Todennäköisyys Kreikan eroamiselle rahaliitosta on kasvanut, mutta se on kaukana 100 %:sta. Kreikan mahdollinen ero eurosta on kreikkalaisille paha paikka. Kun sutta juostaan karkuun, tuleekin vastaan karhu. Kreikka pääsisi EU:n asettamasta säästöjen pakkopaidasta eroon, mutta toinenkin tie on tuskainen. Oman valuutan devalvoiminen alentaisi kansalaisten elintasoa. Vuosien päässä häämöttäisi mahdollisesti uusi nousu.

Espanjassa on kyse ennen muuta pankkikriisistä. Tauti muistuttaa Suomen 1990-luvun alun kriisiä. Pankkien hallussa olevat kiinteistövakuudet ovat menettäneet arvoaan eivätkä ne vastaa enää lainasummia. Espanja ei kykene tukemaan pankkejaan, koska valtion kassa on tyhjä, eikä se saa siihen järjelliseen hintaan täydennystä kansainvälisiltä lainamarkkinoilta. Eurooppa rientää apuun ja tulee lainamaan Espanjan valtion pankkien tukemiseen perustetulle viranomaiselle, FROB:lle, jopa 100 miljardia euroa.

Euroopassa on sinkoiltu kriisistä toiseen. Suurta suunnitelmaa euron pelastamiseksi ei ole pystytty synnyttämään. Kun riennetään sammuttamaa nopeasti syntyneitä tulipaloja, on paloturvallisuuden parantaminen jäänyt puolitiehen. Siksi on erittäin suuri riski, että dominopaloja kaatuu lisää.

Kansalaisten mitta alkaa olla täysi sekä avun saajien että antajien piirissä. Tuen kohteena olevissa maissa vaadittavat säästötoimet sattuvat kipeästi ja tukea antavissa maissa rahojen syytäminen muihin maihin kismittää.

Myös Suomessa euron pelastamisoperaatiot aiheuttavat kipakkaa sanailua. Tukia vastustavat olettavat, että rahat menevät kankkulan kaivoon. Tukipolitiikan puolustajat arvioivat, että euron kaatumisen myötä kankkulan kaivo on paljon syvempi. Asiasta on politiikassa helppo keskustella, koska tutkittua tietoa asiasta on vähän. Historiallisia oppiraportteja eurokriisistä ei ole olemassa.

Suomen on viisasta – omien etujensa vuoksi – osallistua euron pelastamisoperaatioon, vaikka se kirpaiseekin. Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi pyyhkäisi yli maailman rajumyrskyn lailla ilman vastatoimia: lasku Suomelle 15-20 miljardia euroa puuttumatta jääneenä talouskasvuna. Siihen nähden muutama miljardi euron tukemiseen on vaatimaton vakuutusmaksu.

Todennäköisesti ekonomisteille esitetty kysymys pysyy vielä vuosia samana, mutta Kreikan ja Espanjan jälkeen utelut koskevat Ranskaa.

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa kesäkuussa 2012.