Yliopistoissa suoritetaan kandidaatin (3 vuotta) ja maisteritutkintoja (2 vuotta). Opiskelijat valitaan yleensä suoraan maisteriopintoihin, vaikka koulutus jakautuu kahteen peräkkäiseen tutkintoon. Pääsyvaatimuksena on lukion tai ammatillisen tutkinnon suorittaminen.
Yliopistot järjestävät myös maisteriohjelmia, joihin voivat hakea kandidaatintutkinnon tai vastaavan suorittaneet. Myös ammattikorkeakoulusta valmistuneilla on mahdollisuus hakeutua maisteriohjelmiin. Ne ovat nopea ja usein ammatillisesti suuntautunut koulutusmuoto.
Opiskelu yliopistossa vaatii erityistä pitkäjänteisyyttä. Suuri osa yliopistotutkinnoista ei suoraan anna ammatillista pätevyyttä, joten koulutusvalintoja kannattaa harkita tarkkaan. Valtaosa aikuisista opiskelee yliopistossa työn ohessa.
Kaikille opiskelijoille tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), jossa voidaan huomioida aiemmat opinnot ja tutkinnot sekä työelämässä saavutettu osaaminen. Hyväksi luettavan tai tunnustettavan osaamisen on vastattava suoritettavan tutkinnon vaatimuksia.
Yliopistoihin haetaan pääsääntöisesti kerran vuodessa, alkukesästä.
Lisätietoja aikuisten koulutusmahdollisuuksista
www.koulutusnetti.fi www.opintoluotsi.fi