Työturvallisuuskeskus (TTK) on julkaissut kirjasen Jotta yhteistoiminta onnistuisi. Julkaisun keskiössä on työyhteisö, jonka kehittäminen on työpaikan yhteistoiminnan tärkein tehtävä. Työpaikan yhteistyöelimet toimivat tämän kehittämisen moottorina. Julkaisun tarkoituksena on toimia ärsykkeenä uusille näkökulmille työpaikkojen yhteistoimintaan.
Valmiita toimintamalleja ei voida sijoittaa jokaiseen työpaikkaan samanlaisena. Ne on luotava jokaisessa työyhteisössä sen omien tarpeiden ja omien edellytysten pohjalta. Julkaisu opastaa työyhteisöjä ottamaan vastuun yhteistoimintansa laadusta selkeästi itselleen.
Julkaisussa asioita tarkastellaan työnantajaa edustava johdon ja henkilöstön edustajien vuorovaikutuksena. Molempien yhteistoiminnan osapuolien tavoitteeksi on tässä nähty pyrkimys parantaa sekä työpaikkojen henkilöstön työhyvinvointia että tuottavuutta.
Aihealueina on käsitelty ammatillisuutta yhteistoiminnassa, luottamusta, johtajuutta, eri-ikäisyyttä ja erilaisuutta sekä yhteisöllisyyttä.
Julkaisu on vuodelta 2009.
Jotta yhteistoiminta onnistuisi -julkaisu
Lisätietoja: työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen