Oikeusministeriö asetti tammikuussa 2007 toimikunnan uudistamaan yhdenvertaisuuslainsäädäntöä. Tavoitteena oli uudistaa yhdenvertaisuuslainsäädäntöä tavalla, joka täyttäisi nykyistä paremmin perustuslain 6 §:n sisältämän yhdenmukaisen ja laaja-alaisen syrjintäkiellon asettamat vaatimukset.
Toimikunta jätti erimielisen mietintönsä oikeusministeri Tuja Braxille 21.12.2009. STTK:n edustaja toimikunnassa oli lakimies Anja Lahermaa.
Uudistuksen lähtökohtana oli luoda lainsäädäntö, joka vahvistaisi yhdenvertaisuuden suojaa kattamalla entistä selkeämmin kaikki syrjintäperusteet, soveltumalla yhdenmukaisemmin kaikkiin elämänalueisiin ja asettamalla eri syrjintätilanteet mahdollisimman samanlaisten oikeussuojakeinojen ja seuraamusten piiriin.
Yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamisen yhteydessä katsottiin tarpeelliseksi tarkistaa myös syrjintäasioita hoitavien viranomaisten asemaa, tehtäviä ja toimivaltuuksia. Tässä pyrittiin huomioimaan Suomen nykyinen perus- ja ihmisoikeusvalvonta kokonaisuutena sekä tällaiselle valvonnalle asetetut kansainväliset vaatimukset. Lähtökohtana oli, ettei nykyisen lainsäädännön mukaista suojan tasoa heikennetä. Myöskään nykyisiin lakeihin kirjattuja seuranta-, valvonta- ja edistämisvelvoitteita ja niihin liittyviä toimivaltuuksia ei haluttu kaventaa, vaan pyrkimyksenä oli vahvistaa niitä edelleen.
STTK pitää valitettavana, että toimikunta ei onnistunut pääsemään yksimieliseen esitykseen. Yhdenvertainen kohtelu ja yhdenvertaisuuden edistäminen kaikilla elämänaloilla tulisi varmistaa toimivalla ja tehokkaalla lainsäädännöllä sekä sen valvonnalla. Työelämän osalta STTK painotti yhdenvertaisuuden toteutumista myös käytännössä jokaisella työpaikalla ja jokaisen työntekijän kohdalla. Tässä merkittävässä roolissa ovat ennakolta tapahtuva syrjinnän torjuminen sekä yhdenvertaisuuden edistäminen.
STTK yhtyi toimikunnan käsitykseen siitä, että lainsäädäntöuudistuksiin pitäisi liittää täydentäviä toimenpiteitä, kuten asennekasvatusta ja koulutusta. Uudistusten toteuttamiseen tulisi lisäksi varata riittävät voimavarat.
STTK kannattaa yhdenvertaisuuslainsäädännön kehittämistä. Nyt jätetty mietintö antaa hyvän pohjan työelämän yhdenvertaisuuden kehittämiselle, mutta edellyttää jatkotyöstämistä ennen kuin lakimuutoksiin voidaan ryhtyä. STTK myös edellyttää, että työelämän yhdenvertaisuuslainsäädännön jatkokehittäminen tehdään kolmikantavalmistelussa.
STTK:n lausunto toimikunnan välimietinnöstä maaliskuulta 2008
Yhdenvertaisuustoimikunnan mietintö (OM 2009:4)
Parttien eriävä mielipide mietintöön.
Lisätietoja lakimies Anja Lahermaa