Vuorottelujärjestelmä perustuu työntekijän ja työnantajan väliseen vapaaehtoiseen sopimukseen. Työntekijä vapautuu määräajaksi työstä, kun työnantaja sitoutuu vastaavaksi ajaksi palkkaamaan työ- ja elinkeinotoimistossa työttömänä työnhakijana olevan henkilön.
Sijaisena oltava työtön työnhakija
Vuorotteluvapaalle on useampia ehtoja. Vapaasta on sovittava työnantajan ja työntekijän kesken, vapaalle jäävällä tulee olla 10 vuotta työeläkelakien mukaista työssäoloa ja sijaiseksi tulee palkata työtön työnhakija.
Sijaisen on oltava nimenomaan työttömyysturvalaissa tarkoitettu työtön työnhakija, päätoiminen opiskelija ei siten voi toimia sijaisena. Vapaalle lähtevän on tullut olla saman työnantajan työssä välittömästi ennen vuorotteluvapaan alkamista 13 kuukautta. Tähän aikaan voi sisältyä 30 päivää palkatonta poissaoloa.
Vapaan pitäminen jaksoissa on mahdollista, mutta siitä on sovittava jo ennen vapaan alkua, vuorotteluvapaasopimuksessa. Kaikki vapaajaksot on pidettävä kahden vuoden kuluessa vapaan alkamisesta.
Maksimimäärää lyhyemmän vapaan pidentämisestä voidaan sopia kaksi kuukautta ennen sen päättymistä. Tilapäisestä työhön paluustakin voidaan sopia, mutta vuorotteluvapaa kuluu myös tällaisen työhön paluun aikana.
Rahoitus työttömyysvakuutuksesta
Vuorotteluvapaajärjestelmä rahoitetaan työttömyysvakuutuksesta. Kustannukset jakautuvat valtion (42%), työttömyysvakuutusrahaston (52,6%) ja työttömyyskassojen (5,5%) kesken.
Vapaalle jäävä saa korvauksena 70 prosenttia siitä työttömyysetuudesta, johon hän olisi työttömänä oikeutettu, kuitenkin ilman lapsikorotuksia. Jos vuorottelijalla on 25 vuotta vuorotteluvapaalaissa tarkoitettua työhistoriaa, korvaus on 80 prosenttia. Vuorotteluvapaa-aika otetaan huomioon eläkkeessä, sillä vuorottelukorvauksen perusteena olevasta ansiosta 55 prosenttia kartuttaa eläkettä.
Vuodesta 1996 alkaneen vuorotteluvapaakokeilun aikana vapaata on pitänyt lähes 200 000 henkilöä.
Lisätietoja lakimies Heli Ahokas