12.12.2011 12:54
Terveydenhoitajaliitto: Terveydenhoitajien asiantuntemus käyttöön syrjäytymisen ja terveyserojen kasvun ehkäisemiseksi
Terveydenhoitajien asiantuntijuutta ja resursseja tulee hyödyntää entistä suunnitelmallisemmin ja laajemmin työttömien ja ikäihmisten palveluissa, vaatii STTK:laisen Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL:n liittovaltuuston puheenjohtaja Maija-Riitta Koniczek. Terveys- ja hyvinvointiongelmien lisääntyminen näkyy jatkuvasti kasvavina kustannuksina sekä inhimillisenä hätänä.
Suomalaisten terveyserot eri väestöryhmien välillä ovat viime vuosina kääntyneet huolestuttavaan kasvuun. Selvitysten mukaan terveysongelmat lisääntyvät erityisesti vähiten koulutetuilla ja huonommassa sosioekonomisessa asemassa olevilla. Maan hallitus on sitoutunut toimimaan syrjäytymisen ja terveyserojen kasvun ehkäisemiseksi. Myös keväällä 2011 voimaantullut terveydenhuoltolaki velvoittaa tähän ja painottaa ennaltaehkäisevää toimintaa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kuntien sitoutuneisuutta.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää eniten terveyspalveluja tarvitseviin; syrjäytymisvaarassa oleviin lapsiin, nuoriin, päihde- ja mielenterveysasiakkaisiin sekä vanhuksiin. Opiskelu- ja työelämän ulkopuolelle jääneille tulee järjestää tarpeelliset terveyspalvelut. Nuorena työttömäksi jääneet muodostavat merkittävän mielenterveys- ja syrjäytymisriskissä olevan ryhmän.
- Huolestuttavinta on työttömyyden periytyminen ikäpolvelta toiselle, sillä toisen polven työttömältä puuttuu työn tekemisen malli. Arvottomuuden ja sivullisuuden perintö voi puolestaan olla hyvinkin vahva, toteaa puheenjohtaja Leila Lehtomäki.
Valmisteilla olevan vanhuspalvelulain linjaukset noudattelevat terveydenhuoltolain henkeä. Maassamme tulee ottaa käyttöön valtakunnallisesti yhdenmukainen malli vanhusneuvolatoiminnasta. Tällä tavalla voidaan joustavasti siirtyä työterveyshuollon palvelujen piiristä terveyttä ylläpitävään ikääntymiseen. Tämä vähentää sairaanhoitopalvelujen tarvetta ja kustannuksia. Laitospaikka maksaa saman verran kuin yhden työntekijän resurssi kotihoidossa.
Terveyden edistämisellä, sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyllä saadaan aikaan suuria säästöjä nyt ja tulevaisuudessa, vakuuttaa liittovaltuuston puheenjohtaja Maija-Riitta Koniczek.
STHL ry (perustettu 1938) on terveydenhoitajien ja audionomien työmarkkina- ja ammatillinen edunvalvontajärjestö, jossa on 7 400 jäsentä. Jäsenistö työskentelee kuntasektorilla, valtiolla, yksityisellä terveyspalvelualalla tai yksityisellä sosiaalipalvelualalla. Liiton keskusjärjestö on STTK. Kunta-alan pääsopijajärjestö on Tekniikka ja Terveys KTN ja valtiosektorin Pardia.
Lisätietoja: www.terveydenhoitajaliitto.fi