"Suomi on nyt tehnyt laajan työmarkkinasopimuksen, joka voi toimia mallina muulle Euroopalle"
Onneksi olkoon Mikko, raamisopimus on saatu allekirjoitettua varsin pitkän ja vaihderikkaan syksyn jälkeen ja roolisi siinä oli merkittävä. 
Mitkä olivat vaikeimmat hetket raamisopimusneuvotteluissa? Meinasiko uskoa jo loppua kesken?
- Usko ei loppunut kesken, sillä kyseessä oli pitkä marssi.
- STTK:n puheenjohtajana olen koko ajan pitänyt yllä keskusteluyhteyttä yritysten johdon kanssa, ja meille oli tiedossa yksityisen sektorin työnantajien jo kauan sitten tekemä päätös, että keskitettyjä ratkaisuja ei enää Suomessa tehdä.
- Tavoitteenani on kuitenkin ollut, että elinkeinoelämällä ja palkansaajilla on edes jollain tasolla yhteinen näkemys Suomen menestystekijöistä. Raamin aikaansaaminen osoittaa, että poliittisen päättäjän, työnantajien ja palkansaajien yhteistyö tarvittaessa toimii. Raamineuvottelut alkoivat siten, että kukaan ei asettanut selkeätä tavoitetta uudelle mallille. Uusi malli syntyi neuvottelujen aikana ja niiden kautta.
- Helppoa ei ollut hetkeäkään, mutta isoista taloudellisista ja työelämän uudistushankkeista neuvoteltaessa on aina aika vaikeaa.
Kuinka tästä edetään eteenpäin raamisopimuksen puitteissa? Milloin sen soveltaminen alkaa eri aloilla?
- Raameja sovelletaan liittojen työ- ja virkaehtosopimusten mukaisesti. Keskusjärjestöillä ei ole roolia tässä liittokohtaisessa sopimisessa.
- Keskusjärjestöjen tehtävänä on nyt määritellä tavoitteet työryhmätyöskentelylle. Tässä mielessä työ vasta alkaa. Työelämän uudistushankkeiden lisäksi on valmistauduttava Suomen kasvustrategian painopisteisiin. Lisäksi tulee varautua keskusteluihin koskien taloudellisen tilanteen edellyttämiä uusia linjauksia.
Raamisopimuksen kautta maahan on saatu kolmikantaiselle yhteistyölle uutta pontta, kuinka uskot tämän näkyvän lähivuosina?
- Aika näyttää. Suomi on nyt tehnyt laajan työmarkkinasopimuksen, joka voi toimia mallina muulle Euroopalle. Eurooppa tarvitsee kriisistä selvitäkseen kasvustrategiaa sekä talouspolitiikan ja työmarkkinaratkaisujen koordinaatiota. Raamiratkaisu on tässä mielessä aivan poikkeuksellinen. Raami onnistuu, jos on kolme voittajaa: kansantalous, työnantajat ja palkansaajat. Jos syntyy kilpailukykyä, talouteen vakautta, ennustettavuutta sekä ostovoimaa ja työpaikkoja palkansaajille, on homma kotona!
Mitä raamisopimus pitää sisällään >>