31.3.2011 10:45
Mikko Mäenpää: Itämeren alueesta ylikansallisen sosiaalisen vuoropuhelun edelläkävijä
Itämeren alueella käynnistyi kaksi vuotta sitten ensimmäinen kolmikantainen työmarkkinahanke. Baltic Sea Labour Network (BSLN) on lippulaivahanke EU:n Itämeri-strategiassa. Ylikansallisen hankkeen keskeisenä sisältönä on työvoiman liikkumiseen liittyvän sosiaalisen vuoropuhelun edistäminen.
Helsingissä tänään kokoontunut hankkeen johtoryhmä korostaa EU:n ja Venäjän välisen yhteistyön tärkeyttä, jossa BSLN:llä on merkittävä rooli. Johtoryhmässä Pohjoismaita edustava STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää toivoo, että Itämeren alue voisi toimia edelläkävijänä ylikansallisen sosiaalisen vuoropuhelun toteuttajana.
- Hankkeen työlista on vaativa eikä yksikään taho selviä siitä yksin. Tarvitsemme toinen toisiamme ja samaan suuntaan soutamista. Hyvin toimivat ja reilut työmarkkinat luovat pohjaa Itämeren yhteiskuntien kehittymiselle hyvään suuntaan. Tarvitsemme vakaita, demokraattisia, vauraita ja oikeudenmukaisia yhteiskuntia, joissa ihmisten on hyvä elää ja rakentaa tulevaisuuttaan, Mäenpää totesi.
Hankkeen avainsanoja ovat Mäenpään mukaan kasvu, kilpailukyky, korkea työllisyys ja koulutus.
- Niitä ovat myös reilu kilpailu ja työtekijöiden tasapuolinen kohtelu. Haluamme edistää kestävää kehitystä niin työmarkkinoilla kuin muissakin kysymyksissä, Mäenpää korostaa.
Hankkeessa mukana olevilla järjestöillä on kullakin oma kansallinen työsuunnitelmansa. Suomalaiset hankekumppanit STTK, SAK ja Akava tekevät yhdessä työtä muun muassa venäläis- ja virolaistaustaisten maahanmuuttajien edunvalvonnan edistämiseksi.
BSLN-hanke kestää reilut kolme vuotta ja se saa EU-tukea. Hankkeessa ovat mukana kaikki muut Itämeren maat paitsi Venäjä. Ay- ja työnantajajärjestöjen lisäksi Itämeren maiden hallituksia edustaa hankkeessa Itämerineuvosto (CBSS) ja parlamenttien välinen yhteistyöelin (BSPC ).
Hanke päättyy ensi vuoden vaihteessa. Jatkosuunnitelmien osalta harkinnassa on kolmikantainen sosiaalisen vuoropuhelun foorumi, joka järjestettäisiin kerran vuodessa. Siihen toivotaan mukaan edustus myös Venäjältä. Tämän vuoksi tämän päivän johtoryhmän kokouksessa mukana oli myös osallistujia Pietarista ja Moskovasta.
Lisätietoja: BSLN Itämerihanke - yhdessä enemmän
Lue myös:
BSLN-hankkeen johtoryhmän lehdistötiedote(englanniksi)
BSLN-hankkeen johtoryhmän kannanotto