Hemminki, Hemmo 22.5.

 

20.12.2011 11:01

Joulun futuurijohdannainen

Joulupukki istuu keinutuolissa ajatuksiinsa vaipuneena. Muori katsoo televisiosta Heikin ja Kaijan uusintoja. Tuvan ikkunasta aukeaa kaunis kuun valaisema maisema. Tähdet tuikkivat. On rauha ja hyvä tahto. Paitsi Pukilla, jota joulukiireiden ohella painavat monet muut huolet. Tällä kertaa päällimmäisenä on Euroopan kriisi. Jotain pitäisi tehdä. Vaan olisiko vanhalla punanutulla eväitä sen ratkaisemiseen?

Jos ei muuta, niin Pukin pitäisi ainakin rauhoittaa markkinavoimia. Pukki on Korvatunturin ekonomitonttujen kanssa kehittänyt tätä varten hienon suunnitelman. Nyt pitäisi kertoa siitä Muorille, eli hakea sille niin sanotusti korkeamman tahon siunaus.

***

- Kuulepa Muoriseni. Olen tässä miettinyt, että Korvatunturin pitäisi tehdä jotain Euroopan talouskriisin ratkaisemiseksi ja markkinavoimien rauhoittamiseksi.
- Emmekö me sitten tee? Jos joulun sanoma ei tee hyvää ja rauhoita, niin mikä sitten, kysyy Muori.
- Se ei taida markkinavoimille ihan riittää. Ne ovat niin kovin levottomia. Vähän kuin porot ja alle 100-vuotiaat tonttuklopit keväisin. Vietti vie eikä järkipuhe auta. Me olemme ekonomitonttujen kanssa kehittäneet suunnitelman, jolla ne saadaan rauhoittumaan.
- Saatte porot ja tonttuklopit kuriin. Kerrassaan hienoa, päästäänpä siitäkin jokakeväisestä riesasta, riemuitsee Muori.
- Tarkoitan kyllä markkinavoimia, sanoo Pukki, ja selittää suunnitelmansa. Joululahjat muutetaan arvopapereiksi ja kaupataan pörssissä. Kun Pukki jakaa lapsille joka vuosi uusia lahjoja, niin siinä olisi todellista vipua ja johdannaista nostamaan joululahja-arvopaperien kurssia vuodesta toiseen. Siis todellinen runsaudensarvi.

Pukki jatkaa, että käytössä voisi olla myös subprimejä vähän huonommille lahjoille, ja ne voitaisiin vaikka strukturoida.
- Reykjavikin ekonomikoulun käynyt pankkiiritonttu Paavali on vakuuttanut, että suunnitelma pitää kuin VR:n aikataulu.

***

Muorin ilmene tiukkenee, sammuttaapa hän jopa television ja kysyy, millä lapset leikkivät, jos lahjat ovat arvopaperien vakuutena. Niillä papereillako? Entä jos pankit ostavat arvopaperit ja sulkevat ne holveihinsa? Loppuuko lasten leikki siihen?

Pukki raapii korvaansa ja selittää, että arvopaperit olisivat enemmänkin optioita, joiden vakuutena olisi lelujen lisäksi Korvatunturi kiinteistöineen ja joulun brändi. Puhetta oli ollut, että takuu olisi lähinnä muodollisuus. Tarvittaessa se hoidettaisiin JVVR:n eli Joulun väliaikaisen vakuusrahaston avulla. Jos Korvatunturi ei pystyisi jostain syystä tuottamaan riittävästi joululahjojan, niin JVVR lainaisi sille rahaa lahjojen ostoon.

- Eikö olekin fiksua, intoilee Pukki.

***

Vaan ei syty Muori. Sanoo vain, että paras suutarin pysyä lestissään. Ja alkaapa Pukkikin epäillä, että pistääkö vanha punanuttu taas lusikkansa sellaiseen soppaan, jonne se ei sovi. Muorilla on näissä asioissa ollut aina hyvä vainu.
- Taidat olla kulta oikeassa. Jatketaan kuten ennenkin, joulun perinteisillä futuurijohdannaisilla: jos on kiltti, saa lahjoja, jos tuhma, niin risuja.

 

Toivo Unelma

 

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007