13.12.2010 12:23
Pardia: Uusi katsastuslaki romuttaa alan työllisyyden
STTK:laisen Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palolan mielestä hallituksen esitykseen katsastustoiminnan uudistamisesta sisältyy useita arveluttavia uudistuksia.
- Ehdotetulla lainmuutoksella on kohtalokkaita vaikutuksia katsastuksen laatuun ja riippumattomuuteen, palveluiden saatavuuteen eri puolella Suomea ja katsastusalan työllisyyteen.
Jatkossa esimerkiksi automekaanikon tutkinnolla olisi pätevyys määräaikaiskatsastusten tekemiseen. Palolan mielestä alan koulutusvaatimusten madaltaminen teknikon tutkinnosta soveltuvaan ammattitutkintoon ei ole perusteltua.
- Katsastettavien ajoneuvojen tekniset ratkaisut ovat vuosi vuodelta aikaisempaa haasteellisempia ja vaativampia. Tämä ei anna mitään aihetta katsastusta suorittavan henkilöstön koulutustason laskuun. Tutkintovaatimusten madaltamisen vaarana on lisäksi sekä työllisyyden heikkeneminen että myös alan kiinnostuksen väheneminen, jos katsastusalan henkilöstön urakehitys heikkenee uudistuksen seurauksena.
Seurauksena aiheettomia korjauksia?
Lainmuutos vaikuttaisi ennen kaikkea harvaan asutuilla alueilla. Raskaan kaluston katsastuksia tekevien asemien verkosto harvenisi oleellisesti. Lisäksi pienemmillä paikkakunnilla ei olisi lainkaan tarjolla rekisteröinti- ja muutoskatsastuspalveluita.
- Jatkossa sama toimija - esimerkiksi autokorjaamo - voisi sekä korjata että katsastaa ajoneuvon. Nykyisin näin ei voi tehdä. Kuluttajan on syytä olla huolestunut esitetystä muutoksesta, sillä hän saattaa jatkossa joutua maksamaan myös aiheettomista korjauksista.
Palkansaajajärjestö Pardian kokonaisjäsenmäärä on 60 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa sekä merkittävä osa liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. A-Katsastuksen Pardiaan kuuluvissa henkilöstöyhdistyksissä on jäseniä noin 1200.