Hemminki, Hemmo 22.5.

 

16.12.2010 13:22

Kunta-alan pääsopijat kiirehtivät palkkaneuvotteluja

Kunta-alan pääsopijajärjestöt edellyttävät, että neuvottelut ensi vuoden palkankorotuksista käydään sovitun mukaisesti tammikuun 2011 loppuun mennessä. Muutoin sopimukset irtisanotaan ja työrauha on uhattuna. Tällöin avattaviksi tulisivat myös tekstikysymykset koko laajuudessaan. Jolleivät neuvottelut ala edetä, järjestöt tehostavat jo käynnistämiensä järjestöllisten toimien valmistelua.

Palkankorotusten on turvattava kunta-alan työntekijöiden ostovoiman myönteinen kehitys. Lisäpainetta korotuksille tuovat lisäksi palkkaan liittyvien oheiskulujen korotukset ja erilaisten elinkustannusten, esimerkiksi energian, nousu. Koko kunta-alaa koskevan yleiskorotuksen on oltava osana ratkaisua.

Kunta-alan pääsopijajärjestöt paheksuvat EK:n pyrkimystä puuttua kunta-alan sopimusneuvotteluihin. Tämä vain vaikeuttaa neuvottelutilannetta varsinkin, kun esitetyt tiedot julkisen sektorin palkkajohtajuudesta ovat täysin virheellisiä.

Kunta-alan palkkakilpailukyvystä on huolehdittava, jotta alalle saadaan osaavaa henkilöstöä myös tulevina vuosina. Kunta-ala tuottaa keskeiset hyvinvointipalvelut, joista nauttivat kaikki kansalaiset.

Järjestöt neuvottelevat yhdessä noin 430 000 kunta-alan työntekijän palvelussuhteen ehdoista. Kunta-alan sopimukset ovat avoinna vuoden 2011 palkkojen osalta.

Lisätietoja:

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO
- puheenjohtaja Olli Luukkainen, 0500 652 872

Kunta-alan Unioni
  Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
- puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori, 040 5083 382
  Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty
- puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, 0400 537 756

Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN
- puheenjohtaja Keijo Houhala, 0400 551 175

Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö TNJ
  Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
- puheenjohtaja Juhani Palomäki, 044 569 2634

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007