30.12.2009 11:23
Vakuutusala pääsi sopuun palkankorotuksista
STTK:laisen Vakuutusväen Liiton edustajisto hyväksyi 29.12.2009 valtakunnansovittelija Esa Lonkan ehdotuksen vakuutusalan palkankorotuksista. Ehdotuksen mukaan vakuutusalan palkat nousevat joulukuussa 0,69 prosenttia. Lisäksi ensi toukokuussa jaetaan prosentin erä palkkakeskustelujen perusteella.
Edustajisto äänesti valtakunnansovittelijan ehdotuksesta, sitä kannatti 36 ja vastusti 16 edustajiston jäsentä. Työnantajapuoli on hyväksynyt esityksen jo aiemmin.
Vakuutusalan työehtosopimus on voimassa syykuun 2011 loppuun saakka. Alan työehtosopimus on mahdollista irtisanoa päättymään syyskuun 2010 lopussa, jos tulevista palkankorotuksista ja muista työehtosopimuksen muutoksista ei päästä yksimielisyyteen kevään aikana.