22.12.2009 15:00
Tulo- ja kustannuskehitystä selvittävän toimikunnan raportti valmistui
Tulo- ja kustannuskehitystä selvittävän toimikunnan (Tukuseto) raportti julkistettiin 22.12.2009. Toimkunnan tekemän arvion mukaan maailmantalouden syvin taantuma on ohitettu ja taloudellinen aktiviteetti on elpymässä. Talous on kuitenkin asettumassa aiempaa hitaamman kasvun uralle.
- Suomen taloudellisen toimeliaisuuden aleneminen oli vuoden 2008 lopulla ja 2009 alussa vielä jyrkempää kuin Tukuseto toimikunta toukokuussa 2009 antamassaan raportissa ennakoi, kiteyttää STTK:ta toimikunnassa edustanut ekonomisti Seppo Nevalainen.
Tukuseto -toimikunta arvioi, että vientituotantoon perustuvana taloutena Suomen talouskehitys taantumassa on yksi euroalueen heikoimmista. Myös talouden elpyminen on hidasta, koska se käynnistyy vasta viennin kasvun myötä. Suomen taantuman odotetaankin jatkuvan pidempään kuin muissa EU-maissa. Lähivuosien kasvunäkymiä varjostaa myös Suomen kustannuskilpailukyvyn heikkeneminen.
Palkansaajien ostovoiman kasvu hidasta
Palkansaajien ostovoima kasvoi vuonna 2009 1,6 %. Kasvu oli hitaampaa kuin kertaakaan tällä vuosikymmenellä, siitä riippumatta, että keskiansiot nousivat vuosikymmenen nopeinta vauhtia, peräti 7 %, eikä inflaatiota keskimäärin ole.
Työllisyys supistuu tunteina mitattuna jopa 7,5 %, joten palkkasumma laskee nimellisansioiden nopeasta noususta huolimatta. Valtion tuloverokevennykset lisäävät käytettävissä olevia tuloja. Vuonna 2010 palkansaajien ostovoiman kasvu hidastuu edelleen, noin 0,25 prosentiin. Tähän vaikuttaa ansiotason nousun hidastuminen, inflaation nopeutuminen ja työllisyyden heikentyminen.
STTK:ta Tukuseto -toimikunnassa edustivat ekonomistit Seppo Nevalainen ja Antti Aarnio.
Lisätietoja: ekonomisti Seppo Nevalainen
Lue:
Tukuseto -työryhmän raportti