Hemminki, Hemmo 22.5.

 

4.12.2009 16:25

STTK:n Etelä-Kymin paikallistoimikunta mukana Kumppanuudella taantumaa vastaan -hankkeessa

STTK:n Etelä-Kymin paikallistoimikunta on mukana Kotkan kaupungin ja Kotka-Kymin seurakuntayhtymän aloitteesta käynnistyneessä Kumppanuudella taantumaa vastaan -hankkeessa. Hankeella pyritään lieventämään taantuman aiheuttamia ongelmia työelämässä, perheissä ja pk-yrittäjien parissa sekä luomaan luontevia yhteistyöverkostoja eri toimijoiden välille. Tukitoimet ulottuvat mm. sosiaalitoimen, lastensuojelun, diakoniatyön ja työttömyysturvan alueille.

- Tavoitteena on tarttua ennakolta ongelmiin, joita taantuma pitkään jatkuessaan aiheuttaa. Ihmisten auttamiseksi on tehtävä kaikki voitava, Etelä-Kymin paikallistoimikunnan puheenjohtaja Eero Suonsaari toteaa.

Sosiaalinen luototus täsmäapuna taloudellisiin vaikeuksiin

Yksi kumppanuushankkeen innovaatioista on sosiaalinen luototus, jossa tarjotaan pienlainoja esimerkiksi työttömyyden vuoksi äkillisesti vaikeaa taloudelliseen tilanteeseen joutuneille. Sosiaalisen luototuksen ehdot pyritään pitämään mahdollisimman kohtuullisina. Tavoitteena on tarjota vaihtoehto pikavipeille, jotka usein johtavat vain tarpeettomaan lisävelkaantumiseen. Ensimmäiset pienluotot päästään suunnitelmien mukaan myöntämään jo alkuvuodesta 2010.

Diakoniarahaston tavoitteena on tarjota myös henkilökohtaista tukea työttömyys- tai lomautusuhan alaisille tai muuten vaikeassa tilanteessa oleville. Seurakuntayhtymän palvelukseen on palkattu työpaikkadiakoni, jonka ensisijaisia tehtäviä ovat keskustelu, kuuntelu ja läsnäolo työpaikoilla. Työpaikkadiakoni Jaana Rannikon ensimmäinen kohde oli Ahlströmin lasikuitutehdas, joka pyysi tukea yrityksen vaikeaan tilanteeseen. Yhteistyö käynnistettiin keskusteluilla tehtaan luottamusmiesten kanssa.

STTK:n Etelä-Kymin paikallistoimikuntaa Kumppanuudella taantumaa vastaan -hankkeessa edustaa Stora Enson vuoromestari Kai Mäkelä Toimihenkilöunionista.


Lisätietoja:
Eero Suonsaari
STTK:n Etelä-Kymin paikallistoimikunnan puheenjohtaja

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007