Hemminki, Hemmo 22.5.

 

3.12.2009 8:00

STHL: Terveydenhoitajien jaksaminen koetuksella pandemiarokotusten paineissa

STTK:laisen Terveydenhoitajaliiton puheenjohtaja Leila Lehtomäki on huolissaan terveydenhoitajien työssä jaksamisesta rokotusurakan edelleen jatkuessa ja muiden tehtävien kasaantuessa. Tässä tilanteessa on turvattava lisätyövoiman järjestäminen. Kunnat ovat saaneet valtiolta lisärahoitusta pandemian hoitamiseksi. 

Kuluvan syksyn aikana terveydenhoitajat ovat jaksamisensa äärirajoille asti osallistuneet pandemiarokotusten antamiseen. Jotta koko väestö saadaan rokotettua, tullaan rokotuksia  jatkamaan vielä ainakin  helmikuun 2010 loppuun. Kireä rokotusaikataulu ja toisaalta rokotteiden saatavuuden ongelmat ovat monessa terveyskeskuksessa johtaneet siihen, että terveydenhoitajat ovat joutuneet joustamaan ja venymään saadakseen rokotukset toteutettua muun työnsä ohella. Se on edellyttänyt pitkiä työpäiviä ja ylitöitä.

Rokotusten vuoksi on jouduttu useissa terveyskeskuksissa siirtämään jo suunniteltuja terveystarkastuksia ja muuta työtä myöhempään ajankohtaan tai jopa karsimaan neuvoloissa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä muualla avoterveydenhuollossa toteutettavista tarkastuksista.

Terveydenhoitajaliitto pitää välttämättömänä, että pandemiarokotusten vuoksi ei karsita muista ehkäisevistä palveluista. Tämä edellyttää rokotustoiminnan alle jääneen terveydenhoitajien työn toteuttamisen suunnittelua ja resursointia niin, että väestölle kuuluvat ennaltaehkäisevät palvelut voidaan järjestää.

Lisätietoja: www.terveydenhoitajaliitto.fi

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007