Tapaturma- ja ammattitautilainsäädännön kokonaisuudistusta valmistellaan kolmikantaisessa työryhmässä (TAU 2). Ryhmän tulee tehdä esitykset lakien kokonaisuudistukseksi 31.12.2012 mennessä. Uudistetun lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2014 alusta. STTK tavoittelee uudistuksessa muun muassa homealtistusten korvausperusteiden kehittämistä.
Työn pohjana on sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta toimineen kolmikantaisen työryhmän (TAU 1) yksimieliset kirjaukset. TAU 1-työryhmän tavoitteena oli tehdä jatkotyötä varten ehdotukset tapaturmavakuutus- ja ammattitautilainsäädännön rakenteen ja sisällön uudistamiseksi huomioiden mm. muuttuneet työelämän olosuhteet. Työryhmä jäi monin kohdin erimieliseksi. Varsinaisen lakitekstin kirjoittaminen kuului uudistuksen toiseen vaiheeseen (TAU 2). Tämä työ on nyt käynnistynyt.
Lainkirjoitustyön aloittamisen esteenä oli pitkään työmarkkinaosapuolten erilaiset näkemykset uudistuksen tavoitteista ja reunaehdoista. STTK piti uudistuksen 2-vaiheen aloittamisen ehtona työnantajapuolen luopumista järjestelmän heikennysvaatimuksista. Lisäksi STTK asetti uudistustyön edellytykseksi mm. homealtistuksista kärsivien aseman parantamiseen tähtäävän uuden tapaturmakorvausmallin rakentamisen.
Uudistustyön jatkaminen tuli mahdolliseksi työmarkkinaosapuolten päästyä yhteisymmärrykseen mm. seuraavista asioista:
- kodin ja työpaikan väliset matkat pysyvät turvan piirissä
- työntekijän maksuosuutta ei oteta käyttöön
- osa-aikaeläkkeen aikaisen tapaturman korvauspohja eläkkeen lakkaamisen jälkeen lasketaan jatkossa kokoaikaisen työn palkan mukaan
- homealtistuksen aiheuttamiin ongelmatilanteisiin valmistellaan uusi korvausjärjestelmä (käyttöönotosta pitää erikseen sopia) ja
- yhteistakuuerä (yte) poistetaan
STTKta työryhmässä edustavat lakimies Inka Douglas STTK:sta ja Irmeli Vuoriluoto Tehystä.
Lisätietoja Inka Douglas
Lue myös:
Tapaturmavakuutuksen uudistus epäonnistui (tiedote 7.11.2008)
Tapaturmavakuutus- ja ammattitautilainsäädännön uudistuksen ensimmäinen vaihe päättyi