Toimintaohjelmalla masennuksesta johtuvaa työkyvyttömyyttä vastaan

Sosiaali- ja terveysministeriösää on meneillään MASTO-hanke, jossa pyritään ehkäisemään masennuksen syntyä ja vähentämään masennuksesta aiheutuvaa työkyvyttömyyttä. Tarkoitus on edistää työhyvinvointia lisääviä käytäntöjä työelämässä, hyvää hoitoa ja kuntoutusta sekä työssä jatkamista ja työhön paluuta masennuksen yhteydessä.

Hankkeen tehtävänä on laatia toimintaohjelma. Ohjelma sisältää toimenpiteet, hankkeet, lainsäädäntömuutokset ja tarvittavan yhteistyön masennuksen varhaisen tunnistamisen, ennaltaehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen sekä työssä jatkamisen ja työhön paluun edistämiseksi ja masennuksesta aiheutuvan pysyvän työkyvyttömyyden välttämiseksi. Hankkeen toimikausi on 29.10.2007 - 31.5.2011.

Vuonna 2006 noin 4 000 suomalaista joutui masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle. Lukumäärä on 1990 -luvun puolivälin jälkeen puolitoistakertaistunut. Viime vuosina kasvu näyttää taittuneen. Tutkimusten mukaan masennus sairautena ei ole kuitenkaan yleistynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Aikuisväestöstä noin 5 prosentilla on kliinisesti merkittävä masennustila.

Muihin työkyvyttömyyseläkeläisiin verrattuna masennuksen vuoksi siirtyy eläkkeelle aiempaa enemmän

  • alle 50 -vuotiaita
  • naisia
  • sosioekonomisesti hyvässä asemassa olevia. 

Työkyvyttömyyteen johtavaa masennussairautta kannattaa torjua myös taloudellisista syistä. Usein masennukseen sairastuneet ovat keski-ikäisiä ihmisiä, joilla olisi vielä paljon työkykyisiä vuosia edessä.

Ministeriön hankkeella on korkean tason koordinaatioryhmä, jossa STTK:ta edustaa puheenjohtaja Mikko Mäenpää. Ohjausryhmässä STTK:ta edustaa sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi.

MASTO-hankkeelle on valmistunut syksyllä 2008 toimintaohjelma vuosille 2008 - 2011. Toimintaohjelma (Selvityksiä 2008:41) löytyy sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta.

Lisätietoja eläkkeelle johtavasta masennuksesta Eläketurvakeskuksen sivuilta.

Lisätietoja sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2013