STTK - Toimihenkilökeskusjärjestö - Askel aikaa edelle

STTK-Uutiskirje 28.9.2010

Antti Palola: Valtion tuottavuutta ei paranneta irtisanomisin

Valtiotyönantajan tarjoamaa leipää pidettiin muinoin pitkänä, mutta kapeana. STTK:n Mahdollisuuksien Suomi -kyselyn perusteella yhä useampi suomalainen näkee sen tulevaisuudessa vain kapeana, sillä jopa 29% vastaajista hyväksyi henkilöstön irtisanomiset keinona tasapainottaa valtion taloutta.

Irtisanomiset hyväksyi myös valtiovarainministeri Jyrki Katainen, joka tarjoili sitä lääkkeeksi hankilöstön vastahankaan valtion virastojen alueellistamisessa.

Pyysimme STTK:laisen Pardian puheenjohtajaa Antti Palolaa kertomaan oman näkemyksensä asiasta.

Lue lisää

 

Tampereen kaupungin tulkinta sairausajan palkasta kummastuttaa

Tampereen kaupungin viime viikolla tekemä linjaus sairausajan palkasta työuupumustilanteessa herätti STTK:ssa kummastusta.

Työtuomioistuimen jäsen, STTK:n lakimies Heli Ahokas kiirehti muistuttamaan, että
tulkintoja viimeisenä oikeusasteena ratkaiseva työtuomioistuin on oikeuskäytännössään todennut myös uupumustilanteet palkalliseen sairauslomaan oikeuttaviksi. Kunnallisesta työ- ja virkaehtosopimuksen tulkinnasta työuupumustilanteessa on olemassa työtuomioistuimen ratkaisu vuodelta 1997.

- Pääsääntö on, että työntekijällä on oikeus palkalliseen sairauslomaan, kun hän on työkyvytön omaan työhönsä. Työpaikan käytännöstä riippuen työkyvyttömyys todistetaan ainakin pyydettäessä lääkärintodistuksella.

- Työ- ja virkaehtosopimusten soveltamisessa ratkaisevaa on se mitä sopijaosapuolet ovat sopineet ja tarkoittaneet. Kun lääkäri on todennut työntekijän työkyvyttömäksi, puutteellinen diagnoosi ei saa koitua hänen vahingokseen, Ahokas painottaa.

Työuupumus kertoo työn väärästä mitoituksesta

STTK:n sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi korostaa, että keskustelussa työuupumuksesta on palkan lisäksi tärkeää muistaa myös sairastuneen hoito ja koko työyhteisön työjärjestelyjen uudelleenarviointi.

- Kyse on työn mitoittamisesta ja jakamisesta oikein. Mitoitus- ja järjestelyongelmiin voidaan puuttua esimerkiksi hyvällä esimiestyöllä, laadukkaalla työn organisoinnilla ja yhteistoiminnalla.

Työterveyshuolto on Työläjärven mukaan hyvä yhteistyökumppani ennaltaehkäisevässä työyhteisötyössä.

- Päätavoitteena tulisi olla, että työuupumuksia ei pääse syntymään, hän muistuttaa.

Lisätietoja: Heli Ahokas ja Riitta Työläjärvi

 

KUKA NYT?

asko_juuti


 

STTK järjesti Jyväskylässä Mahdollisuuksien Suomi -keskustelutilaisuuden, jonka paneelikeskustelussa oli mukana myös STTK:n Keski-Suomen aluetoimikunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Asko Juuti.

STTK:n uutiskirje pyysi Askoa kertomaan miten Keski-Suomella menee.

Lue haastattelu

MITÄ NYT?

Vanhempainvapaajärjestelmän uudistus herättää tunteita, sillä se koskettaa välillisesti tai välittömästi kaikkia suomalaisia. STTK:ta edustaa uudistusta valmistelevassa työryhmässä lakimies Anja Lahermaa. Miten järjestelmää ollaan uudistamassa?

Lue lisää

TAPAHTUMAT

mahdollisuuksien_suomi
Mahdollisuuksien Suomi -kiertue: 

ma 11.10.10 Oulussa
Hotelli Holiday Inn Oulu, Kirkkokatu 2
Ilmoittaudu tilaisuuteen

Eettinen foorumi: 
Yritysten eettinen toiminta kehitysmaissa?
Lasipalatsin palmuhuoneessa ke 29.9. klo 9-11.30
Lue lisää

Mikonpäivät STTK:n toimistossa

ke 29.9.2010 klo 15-18


Lisää tapahtumia STTK:n tapahtumakalenterissa