Riku, Rikhard 7.2.

 

STTK-lehti 6/2009: Ennakoivia suojateitä

sttk-lehti0609STTK-lehden haastattelema Esa Lonka pitää toimistonsa ovet avoimina. Poikkeuksellisesti työmarkkinajärjestöjen ulkopuolelta noussut valtakunnansovittelija uskoo vapaaehtoiseen sovitteluun. Lonka ei näe yhtä alaa lakkoherkempänä kuin toista, vaikka myöntääkin, että neuvottelutoiminta on inhimillistä toimintaa. Vaaranpaikkoja on myös kuluvalla liittokierroksella - moni ammattiliitto on ilmoittanut 0,5% korotuksen olevan riittämätön. Silti Lonka uskoo ratkaisujen syntymiseen.

Gallupissa kysyimme ammattiliitoilta miten ilmastonmuutos sekä päästö- ja energiatavoitteet vaikuttavat edunvalvonnan tulevaisuuteen. Koventuvat ympäristövaatimukset heikentävät teollisuusmaiden taloutta, metsät kasvavat joutuisammin, mutta sadon laatu saattaa heiketä. Huolta aiheuttaa myös kehitysmaiden jääminen yksin vanhentuvan teknologian kanssa. Kööpenhaminan ilmastokokoukseen kohdistuu suuria odotuksia.

STTK-lehdessä myös: Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen haastattelu, laman selitys sekä pääsihteeri Leila Kostiaisen arvio eläketyöryhmän työskentelystä.


Lue Esa Longan haastattelu

Lue Paavo Väyrysen haastattelu


[PDF]STTK-lehti 6/2009 (pdf)

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus
4 Lyhyesti
6 Esa Lonka ei usko tyypilliseen asiakkaaseen.
8 Palkka-ankkuri joutaa Itämereen.
10 Uudet alat luovat uusia työpaikkoja
11 Päätoimittajan kolumni.
12 Gallup - Miten ilmastonmuutos vaikuttaa ammattiliittojen edunvalvontaan?
14 Paavo Väyrynen is back in business.
16 Mistä lama syntyy?
18 TCO etsii uusia jäseniä.
19 STTK esittää pätkätyöläisille vuosilomapankkia.
20 Työurien pidentämisen pohtijoilla loppukiri.
22 Abloylla avaimet pidempiin uriin.
24 Barometrin perusteella toivotaan turvaa.
26 EU Nyt.
27 Tätä mieltä STTK.
28 Talous.
30 Kirjahyllystä.
31 Ristikko.

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007