Juttelin työterveyshuollon ammattilaisen kanssa uupumuksesta. Hän totesi, että hänen työssään uupuminen näkyy tosissaan. Vastaanotolla käy yhä enemmän yhä väsyneempiä, työn painamia ihmisiä.

Tässähän ei ole mitään uutta. Työuupumuksesta on jauhettu uupumukseen asti. Tilastot puhuvat samaa kieltä ja esimerkiksi työkyvyttömyyden syynä on yhä useammin eri tyyppinen uupumus ja masennus.

Sanotaan, että työuupumuksen takana on muita selittäviä tekijöitä kuin itse työ ja sen paljous. Työpaikalla oireet vain tulevat selvemmin esiin, sillä siellä meiltä vaaditaan yleensä tiettyjen aikataulujen, takarajojen ja täsmätehtävien toteutumista. Jos minä esimerkiksi tämän lehden vastuullisena laiminlöisin ilmestymisaikataulut, siitä seuraisi monenlaista ongelmaa aika monelle ihmiselle ja turhia kustannuksia työnantajalle.

Itselläni on henkilökohtaisista syistä aikamoiset ruuhkavuodet meneillään. Paitsi työ, myös yksityiselämä kysyy voimia. Pitäisi jaksaa paneutua yhtä aikaa murrosikäisten elämänmenoon, olla hyvä puoliso, kehittää itseään ja jaksaa huolehtia myös ikääntyvistä, sairaista vanhemmista.

Olen pyrkinyt purkamaan erilaisia kuormia jakamalla vastuuta ja helpottamalla elämää palveluilla.

Minua askarruttaa tämä palveluyhteiskunnaksi väitetty itsepalveluyhteiskunta. Kaikkinainen asiointi on muuttunut itse hoidettavaksi milloin missäkin palvelupisteessä, verkossa tai puhelimen päässä. Enää ei oikein minkään asian äärellä saa henkilökohtaista palvelua. Se rasittaa, sillä jotta kykenee palvelemaan itseään, on ensiksi esimerkiksi perehdyttävä riittävästi erilaisten lomakkeiden täyttömaailmaan ja hallittava melkomoinen määrä digitaalista tekniikkaa. Se syö naista.

Viimeksi törmäsin ilmiöön hakiessani vakuutusyhtiöstä korvauksia. Vakuutus kuten velkakin on veli otettaessa ja veljenpoika silloin, kun vahinko käy.

Menin konttoriin siinä toivossa, että minua palveltaisiin henkilökohtaisesti. Neljän luukun takana oli työntekijä eikä paikalla muita asiakkaita kuin minä. Siitä huolimatta minut ohjattiin itsepalvelupisteeseen, josta puhelimessa puhuen hoidin asiani saman vakuutusyhtiön virkailijan kanssa, joka istui toisaalla ketjun toisessa toimipisteessä.
Kysyin, miksi näin? Että eikö voi joustaa silloin kun ei ole muita asiakkaita. Virkailijat totesivat, että johdon määräys. Vakuutuksen ottajia palvellaan, ei korvausten hakijaa.

Minä pärjäsin ja korvaukset tulivat nätisti tilille. Jäin pohtimaan, miten esimerkiksi iäkäs, sairauden hyydyttämä tai muutoin vain tähän menevään aikaan hieman hidasrytmisempi  ihminen pärjää lisääntyvissä itsepalvelupisteissä.
Ehkä hän ei pärjääkään. Ehkä hän vain uupuu.

Marja-Liisa Rajakangas
Viestintäjohtaja

Lue lisää uusimmasta STTK-lehdestä