Kosti, Konsta, Konstantin 21.5.

 

Työttömyysturvan lisäpäivien ja osa-aikaeläkkeen ikäraja nousi

Työttömyysturvan lisäpäivien ja osa-aikaeläkkeen ikäraja nousi 60 vuoteen. Muutoksesta sovittiin osana osana työmarkkinakeskusjärjestöjen solmimaa ns. sosiaalitupoa tammikuussa 2009. Varsinainen muutos tuli voimaan vuoden 2011 alusta.

Työttömyysturvan muutos koskee vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneitä. Ikärajan nosto merkitsee sitä, että työttömäksi joutuvan työttömyyskassan jäsenen tulee olla vähintään 58 vuotta 1 kk päästäkseen lisäpäiville. 

Osa-aikaeläkkeen muutos koskee vuonna 1953 ja sen jälkeen syntyneitä.  Sosiaalitupoon sisältyi myös useita työttömyys- ja muutosturvan parannuksia sekä vuorotteluvapaan vakinaistaminen, jotka ovat tulleet voimaan jo aikaisemmin.

Lisätietoja lakimies Heli Puura 

 

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007