Kosti, Konsta, Konstantin 21.5.

 

Tutkimus: Kokemukset osasairauspäivärahasta myönteisiä

Suomessa vuodesta 2007 käytössä olleeseen osasairauspäivärahaan liittyviä kokemuksia on selvitetty Työterveyslaitoksen ja Kelan yhteistyössä toteuttamalla kyselytutkimuksella. Osasairausvapaan tarkoituksena on tukea sairauslomalla olleen työhönpaluuta mahdollistamalla osa-aikainen työnteko siirtymävaiheessa. Kyselyn perusteella kokemukset ovat olleet myönteisiä. Osasairauspäivärahan koettiin lisäävän työelämän joustavuutta ja edistävän työhyvinvointia. Etuuden käyttö on myös ollut selvästi etukäteen arvioitua runsaampaa.

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat kaikki vuoden 2007 jälkimmäisellä puoliskolla osasairauspäivärahaa saaneet 1016 henkilöä. Kyselyyn vastasi 64 %.

Kyselyn mukaan osasairauspäivärahan myöntämisen perusteena olivat yleisimmin mielenterveyden häiriöt (36 %) ja liikuntaelinsairaudet (36 %). Lähes puolet tutkittavista oli saanut etuutta sen enimmäiskeston eli 72 päivän ajan.
Osasairauspäivärahaa edeltänyt sairauspoissaolo oli puolestaan kestänyt keskimäärin puoli vuotta.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä haastoi työpaikat yhdessä työterveyshuollon kanssa pohtimaan, miten kuntoutumista edistävää työhön paluuta voitaisiin tukea. Hyssälä mukaan on keskeistä muistaa, että ihmisten voimavarat ja työelämän tarpeet voivat kohdata, mikäli työyhteisöissä on tilaa myös osatyökykyisille.

Tavoitteena paluu kokoaikaiseen ansiotyöhön

Vastaajat kokivat osasairauspäivärahaetuuden edistäneen toipumista ja valtaosa vastanneista palasi kokoaikaiseen ansiotyöhön osasairauspäivärahakauden jälkeen, kuten etuuden käyttöönoton tavoitteena oli. Nämä tavoitteet toteutuivat sitä paremmin, mitä lyhyempi oli osasairauspäivärahaa edeltänyt kokoaikainen sairauspoissaolo. Kyselyn tulosten perusteella 72 päivän enimmäiskesto on useiden sairauksien kohdalla riittävä, mutta toipuminen pitkäaikaissairauksista vaatisi useissa tapauksissa osasairauspäivärahan jatkamista.

Osasairauspäivärahan käyttömahdollisuukdien laajentamisesta on valmisteilla lakiehdotus. Lainvalmistelussa on tärkeätä varmistaa osasairauspäivärahan käytön vapaaehtoisuus työntekijälle sekä menettelyn eettinen perusta. STTK seuraa osasairauspäivärahan käytöstä saatuja kokemuksia.

Julkaisu:
Kausto J, Virta L ym.: Osasairauspäiväraha Suomessa. Etuutta saaneiden kokemuksia ja työhön paluu.


Lisätietoja Riitta Työläjärvi

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007