Yleiseurooppalainen alueneuvosto PERC (Pan European Regional Council) perustettiin Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton VAKLin ja Kristillisen maailmanliiton yhdistymisen pohjalta vuonna 2007.
Jäseninä ovat palkansaajakeskusjärjestöt 55 maasta. Eri toimialoja edustavilla ammattisihteeristöillä on edustus puheoikeudella. PERC on osa globaalin ay-kattojärjestö ITUCin rakennetta, mutta eurooppatason ay-keskusjärjestö ETUC:n (suomeksi EAY) pääsihteeri toimii myös PERCin pääsihteerinä.
Maaliskuussa 2007 valittiin järjestön johto ja hallitus ja sovittiin rakenteesta. Puheenjohtajaksi valittiin Venäjän palkansaajajärjestön FNPR:n puheenjohtaja Mikhail Shmakov. Hallituksessa on joka jäsenjärjestöllä yksi varsinainen ja yksi varaedustaja. STTK:ta hallituksessa edustavat Leila Kostiainen ja kansainvälisten asioiden asiantuntija Pirkko Nikula.
Hallitus kokoontuu vähintään kerran vuodessa ja liittovaltuusto vähintään neljän vuoden välein. Sihteeristöön on palkattu yksi uusi henkilö koordinoimaan PERCissä tehtävää työtä, bulgarialainen Grigor Gradev.
PERCin päätehtävänä on vahvistaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia, sosiaalista kehitystä sekä työntekijöiden oikeuksia. Toimintasuunnitelma on laaja. PERCin ydintehtäväksi muodostunee järjestäytymisen edistäminen, sillä jäsenmäärät ovat laskeneet niin Länsi- kuin Itä-Euroopassakin.
PERCin perustamiskokouksessa keväällä 2007 hyväksyttiin toimintasuunnitelma, jossa linjataan keskeisiksi toimenpiteiksi mm. järjestäytymisen edistäminen ja ay-rakenteiden kehittäminen, ay-oikeuksien vahvistaminen, sosiaalisen vuoropuhelun vahvistaminen, tasa-arvon edistäminen, lapsityöhön, nuoriin työntekijöihin ja ulkomaiseen työvoimaan liittyvä kampanjointi ja energiapolitiikka.
Lisätietoja kansainvälisten asioiden asiantuntija Pirkko Nikula