Palkansaajakeskusjärjestöt STTK, SAK ja AKAVA tekivät tutkimuksen työmarkkinapoliittisesta mielipideilmastosta keväällä 2010. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy.
Tutkimuksella selvitettiin suomalaisten suhtautumista työmarkkinoiden etujärjestöihin, sosiaaliturvaa sekä ammattiliittoihin järjestäytymisen syitä ja tarpeellisuutta.
Tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista (88 %) kokee, että nykyaikana on vähintäänkin melko tarpeellista järjestäytyä ammatillisesti. Mielipide-eroja aiheuttaa lähinnä se, onko asia erittäin vai ainoastaan
melko tarpeellista. Suomalaisista kaksi viidesosaa (41 %) arvioi järjestäytymisen erittäin tarpeelliseksi.
Järjestäytymisen tarpeellisuus on kutakuinkin samaa tasoa kuin edellisessä tutkimuksessa.
Vuosi sitten luku oli 89 %.
Tutkimuksessa palkansaajakeskusjärjestöjen nykyisiltä, entisiltä ja tulevilta jäseniltä tiedusteltiin
ammattiliiton jäsenyysperusteita. Tutkimuksessa haluttiin saada tietoa siitä, miksi ammatillinen
järjestäytyminen koetaan tarpeelliseksi.
Valtaosa vastaajista ilmoittaa, että ansiosidonnainen työsuhdeturva (87 %), palkka- ja työsuhdeturva
(88 %), suuren jäsenistön tuoma tehokkuus jäsenetujen ajamisessa (77 %) sekä yleensä
jäsenyyden tuoma turvallisuus (74 %) ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat järjestymisen motiivina
joko paljon tai melko paljon.
Kaikki keskeiset syyt olla ammattiliiton jäsen liittyvät tavalla tai toisella palkansaajien kokeman
turvattomuuden vähentämiseen. Muuttuvassa ja kiihkeätempoisessa maailmassa ammattiliitot
nähdään ikään kuin yhteiskunnallisina ”vakuutusyhtiöinä”. Jäsenmaksua vastaan koetaan saatavan
turvaa.
Tutkimusaineisto kerättiin henkilökohtaisina haastatteluina maalis-huhtikuussa 2010. Haastatteluja
tehtiin yhteensä 1021. Vastaajat edustavat Suomen 15 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata
lukuun ottamatta.
Tulosten luottamusväli on keskimäärin + 3 %-yksikköä suuntaansa.
Lue
tutkimus kokonaisuudessa (pdf)