– Voimme vielä avoimesti päättää, mitä kuntapalveluja priorisoimme ja mistä luovumme, Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma sanoo.
– Tämä keskustelu pitää käydä, sillä muuten valinnasta tulee hyvin sattumanvaraista.
Kuntaliiton tuore toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma luettelee sujuvasti käyttämiään kuntapalveluja kirjastosta ja liikuntapalveluista tieverkkoon ja veteen. Sikarokotuksenkin hän haki kotikunnastaan.
Kun keskustelu kääntyy kuntatalouden tilaan ja palvelujen priorisointiin, mies vakavoituu.
– Aina kun sanomme, että jotain palvelua pitäisi pohtia uudelleen, moni taho nousee takajaloilleen.
Mäki-Lohiluoma kehottaa tekemään kipeät päätökset, kun niitä voidaan vielä rauhassa harkita.
– Nyt voimme aidosti päättää, mitä palveluja säästämme ja mitä karsimme. Kun henkilökunta ei riitä, raharesurssit eivät riitä ja palvelutarpeet kasvavat, valinnasta tulee sattumanvaraista.
Nykyisistä palveluista ei jatkossa Mäki-Lohiluoman mukaan selvitä tiedossa olevilla resursseilla.
Seuraavan 5–10 vuoden aikana puolet kuntatyöntekijöistä, noin 220 000 palkansaajaa, jää eläkkeelle. He siirtyvät työterveydenhuollosta kunnallisen terveydenhuollon piiriin.
– Jos suurille ikäluokille turvataan nykytasoiset palvelut, kuntiin pitäisi palkata eläkkeelle jäävien lisäksi 140 000 – 170 000 uutta työntekijää. Tällä mallilla me emme voi turvata palveluja.
Tekniikkaa ja vertaistukea
Ensisijainen varmistuskeino peruspalvelujen takaamiseksi on Mäki-Lohiluoman mukaan tekniikka eli kameravalvonta, ruoka-automaatit ja itsepalvelut pankkipalvelujen tapaan.
– Ryhdymme kehittämään myös vertaispalveluja ja -tukea, koska käsiparit eivät riitä.
Yli puolet kuntien rahoista menee sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Toimitusjohtaja piirtää käyrän havainnollistamaan, että eniten näitä palveluja käyttävät alle kouluikäiset ja eläkeläiset.
Vanhusten viimeiset kaksi elinvuotta ovat yllättävän kalliit. Eliniän kohotessa kalleimmat vuodet siirtyvät myöhemmäksi.
– Viimeisenä kahtena vuonna asukkaan kustannukset ovat 80 prosenttia hänen koko eliniän kustannuksistaan. Jokainen yli satavuotias maksaa yhteiskunnalle keskimäärin 33 000 euroa vuodessa, Mäki-Lohiluoma huomauttaa.
Pitäisikö yhteiskunnan tarjota eutanasiapiikki?
– Sitä en suosittele. Sekä itsemme että yhteiskunnan kannalta olisi hyvä, jos jokainen meistä tekisi hoitotestamentin.
Toimitusjohtaja löytää karsittavaa myös alle kouluikäisten menoista. Hän tietää siitä tulevan kipakkaa palautetta.
– Subjektiivinen päivähoito vie rahaa muulta kuntasektorilta, esimerkiksi vanhustenhuollosta. Joissakin tapauksissa subjektiivinen päivähoito on paikallaan, vaikka vanhemmat olisivat kotona. Muuten pitää olla mahdollisuus varioida, Mäki-Lohiluoma sanoo.
– Kannatan Ruotsin mallia, jossa jokaiselle 3-vuotiaalle lapselle turvataan mahdollisuus osallistua kolme tuntia päivässä varhaiskasvatukseen.
Moni kunta vailla jälkikasvua
Mäki-Lohiluoma pohtii, kuinka kuntalaiset saavat vastaisuudessa palvelunsa, kun osa kunnista saa tuloja lähinnä eläkeläisiltä tai työttömiltä. Väki keskittyy kaupunkeihin ja niiden naapurikuntiin.
– Meillä on tällä hetkellä kuntia, joihin ei synny enää joka vuosi vauvoja. Luhangalla puolet kuntalaisista on muutaman vuoden päästä yli 65-vuotiaita. Siellä ei ole enää synnytysikäisiä naisia. Ristijärvi on toinen.
Itä- ja Pohjois-Suomessa asukkaiden keski-ikä nousee nopeammin kuin muualla maassa. Koko Suomessa 190 kunnassa puolet asukkaista on yli 55-vuotiaita kymmenen vuoden kuluttua. Samanaikaisesti yksinasuvien osuus kasvaa.
– Isoissa keskuksissa yli puolet ihmisistä asuu yksin, maalla yksin asuu todennäköisesti vanhus. Millä palvelut pystytään turvaamaan heille? Kunta ei pysty ottamaan kokonaisvastuuta.
– Kuntapalvelut pitäisi pystyä turvamaan pääosin alueen omin voimavaroin, mutta vanhuspainotteisissa kunnissa ei löydy työntekijöitä, Mäki-Lohiluoma muistuttaa.
Asiointikeskusten ympärille rakentuvat kuntakokonaisuudet auttavat toki osittain. Mäki-Lohiluoma sallisi silti nykyistä suuremman kirjon kuntien välillä.
– Tähän mennessäkään Helsinki ja Utsjoki eivät ole samanlaisia. Oletan kuitenkin, että kuntien perusrakenteet pysyisivät samanlaisia.
Eduskunta nappaa toisen kukkarosta
Keskustelu kuntapalvelujen leikkaamisen, velanoton tai veronkorotuksen paremmuudesta on Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman mukaan vain akateemista pallottelua.
– Kunnat käyttävät kaikkia näitä keinoja. Siitä huolimatta niillä on erittäin suuria vaikeuksia pitää talous tasapainossa.
Valtion kehotus turvautua lainarahaan on Mäki-Lohiluomasta lyhytnäköinen.
– Voi kysyä, onko Suomi varautunut tilanteeseen, jossa joskus ajattelemme maksavamme lainat takaisin? Kuntasektorin lainakanta kaksinkertaistuu muutamassa vuodessa 16–20 miljardiin. Valtion velka on nyt 60 miljardia.
Pelkät lainanhoitokustannukset leikkaavat Mäki-Lohiluoman mukaan kuntalaisten saamia palveluja. Siihen saumaan ei uusia tehtäviä kaivata.
– Olisin todella tyytyväinen, että eduskunta kävisi aina uusista tehtävistä päättäessään keskustelun, mistä vanhasta tehtävästä kunnat voivat luopua.
Valtio maksaa kuntien hoidettavaksi tulevasta tehtävästä sektorista riippuen 30–50 prosenttia.
– On helppo tehdä ratkaisuja toisen kukkarolla, Mäki-Lohiluoma tokaisee.
Jos hän voisi ratkaista, niin tulonhankkimis-, ansiotulo- ja eläketulovähennyksiä ei enää tehtäisi kuntaverosta.
Kuntaveroa peritään keskimäärin 19 prosenttia. Vähennysten takia todellinen veroaste on jäänyt 14 prosenttiin.
Mäki-Lohiluoman mukaan verovähennykset iskevät kuntiin, joissa on paljon pienituloisia.
– Vähennyksiä tekevät pienituloiset ja eläkeläiset. Vanhusvoittoisilla kunnilla tulot tippuvat.
TEKSTI: Birgitta Suorsa/ UP-uutispalvelu
KUVA: Wilma Hurskainen
Haastattelu on julkaistu STTK-lehdessä 2/2010.