Riku, Rikhard 7.2.

 

Määräaikatyö

Voimassa olevassa työsopimuslaissa (säädöstietopankki Finlex) työsopimuksen päätyyppi on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, joita tulee käyttää aina kun työvoiman tarve on pysyvä. Määräaikaisten työsuhteiden eli pätkätöiden käyttöä rajoittaa laissa vaatimus siitä, että määräaikaisuuteen tarvitaan työstä johtuva perusteltu syy.

Määräaikainen työsopimus on voimassa sovitun määräajan tai sovitun työn kestoajan. Sovittu määräaika sitoo sekä työnantajaa että työntekijää. Määräaikainen työsopimus voidaan päättää ennen määräaikaa yleensä vain purkamalla. Määräaikaisen työsopimuksen irtisanomismahdollisuudesta tulee sopia aina erikseen ja selkeästi. 

Perusteltu määräaikaisuus

Perustellusta syystä työsopimus voidaan tehdä myös määräaikaiseksi. Työsopimukseen tulee kirjata määräaikaisuuden syy ja kesto. Määräaikaisuuden syy voi olla esimerkiksi vakituisen työntekijän tuuraus, työn luonne, työharjoittelu tai muu perusteltu syy. Määräaikaista työsopimusta pidetään toistaiseksi voimassa olevana, jos määräaikaisuudelle ei ole perustetta tai jos työnantaja uusii määräaikaisuuden toistuvasti ilman erityistä syytä.

Määräaikaisuuden houkuttelevuutta on vähennetty säätämällä laissa työsuhde-etujen kertymisestä toistuvissa määräaikaisissa työsuhteissa. Jos peräkkäisiä määräaikaisia sopimuksia tehdään useita ilman keskeytyksiä tai lyhytaikaisin keskeytyksin, työsuhde-edut karttuvat kuten vakituisillakin. Tällaisia etuja ovat esimerkiksi vuosiloman ja sairausajan palkka ja työsuhteen kestoon perustuvat palkkaedut.

Määräaikaista työntekijää ei voi irtisanoa ennen määräajan päättymistä, mutta sopimus voidaan purkaa, jos työntekijä rikkoo tai laiminlyö vakavasti työsuhteesta johtuvia velvollisuuksiaan. Työntekijä ei voi vaihtaa työpaikkaa ennen kuin määräaikainen työsopimus päättyy, ellei toisin sovita. Määräaikaiseen työsuhteeseen ei pelkästään työsopimuksen kestoajan pituuden vuoksi saa soveltaa huonompia työehtoja. Työnantajan tulee muutenkin kohdella kaikkia työntekijöitä tasapuolisesti.

Ohessa liitetiedostossa on STTK:n lakimiehen Heli Ahokkaan laatima yleiskuvaus määräaikaisuuksien perusteista. Määräaikaisia sopimuksia koskevat työsopimuslain perustelut on kuvattu alaotsikoittain jaoteltuna.

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007