5.12.2011 14:23
Viron ja Latvian ay-keskusjärjestöjohto jatkaa – miten saada lisää jäseniä?
Viron EAKL:n puheenjohtaja Harri Taliga valittiin marraskuun lopulla jatkokaudelle, mutta haastaja, Kuljetusliiton puheenjohtaja Peep Peterson menestyi myös hyvin. Toivottavasti yhteistyö kuitenkin sujuu, sillä järjestöllä ei ole varaa sisäisiin valtataisteluihin. Jäsenmäärä on tällä liittokokouskaudella laskenut 38 000:sta vähän reiluun 30 000:een. Maan järjestäytymisaste on alle 10 prosenttia.
Syitä on useita. Talouskriisin myötä on hävinnyt paljon työpaikkoja ja monet ovat muuttaneet ulkomaille. Ay-liikkeen maine Virossa ei tutkimuksen mukaan ole häävi: 40 % ei ajattele koko liikkeestä mitään ja 42 % pitää sitä heikkona. Imagon muuttaminen ei ole helppoa, siihen tarvitaan pitkäjänteistä työtä eri tasoilla. Keskusjärjestö ei voi yksin saada muutoksia aikaan.
Paneelissa pohdittiin keinoja järjestäytymisen edistämiseksi. Tietoa on jaettava ihmiseltä ihmiselle, ei vain median kautta. Näkyvyyttä olisi kuitenkin saatava lisää. Tuloksia pitäisi mainostaa ja jäseniä olisi ehdittävä tavata. Ulkomailla työskennelleet ja Viroon takaisin palanneet ovat oppineet jotain ay-toiminnasta muissa maissa. Heidän kokemuksiaan olisi hyvä saada hyödynnettyä. Tärkeää on muuttaa mentaliteettia sen suhteen, että ymmärretään oman vastuun merkitys. On opittava uusia toimintamalleja.
Latvian LBASin puheenjohtajalla Peteris Krigersillä ei ollut vastaehdokasta. Hänet ja kaksi varapuheenjohtajaa valittiin yksimielisesti jatkokaudelle. Latviassa on Viroa hiukan korkeampi järjestäytymisaste, mutta häävi ei ole sekään. Talouskriisi on kurittanut Latviaa tosi pahasti, harmaa talous rehottaa ja kolmikantayhteistyö ei toimi riittävän hyvin. Ydinasia on työllisyyden parantaminen niin että ihmiset voivat asua kotimaassaan. Kovin monet ovat muuttaneet ulkomaille töihin.
EAKL:n ja LBASin liittokokouksiin osallistui STTK:n kv-asiantuntija Pirkko Nikula