Tanskan LO:n liittokokous: Tangoon tarvitaan kaksi, Tanskan malliin kolme »
Joustoturva on tanskalainen keksintö. Se merkitsee turvaa ja joustavuutta. Ilman molempia elementtejä malli ei toimi. Luottamus on avainsana. Malliin kuuluu, että yrityksen helppo palkata ja erottaa työntekijöitä. Järjestelmä on toiminut kun kolmas osapuoli, valtio, on hoitanut hyvin omaa osuuttaan turvaverkon ylläpitäjänä. Edellinen hallitus heikensi turvaa lyhentämällä työttömyysetuaikaa 50 prosentilla ja leikkaamalla koulutusmahdollisuuksia. Tasapaino järkkyi joustoturvan turvaosuuden heikkenemisen myötä. Uudelta hallitukselta odotetaan korjausliikkeitä.
Vasta työnsä aloittanut sosialidemokraattinen pääministeri Helle Thorning-Schmidt sai LO:n liittokokousväeltä kannustavan ja lämpimän vastaanoton. Hän lupasi elvyttävää potkua talouselämään ja korosti yhteistyön merkitystä LO:n kanssa. Hän otti vahvasti esille myös sosiaalisen polkumyynnin haitallisuuden ja lupasi varoja sen torjuntaan mm. poliisia ja valvontajärjestelmää tehostamalla.
Jäsenkatoa ja keltaisia liittoja
Tanskan LO:n jäsenmäärä on vähentynyt vuodesta 1990 tähän vuoteen reilulla 255 000 tuhannella hengellä. Kahtena viime vuonna on vähennys ollut reilut 56 000 henkeä. Toimihenkilöjärjestöt ovat kasvaneet hillityn tasaisesti. Keskusjärjestöjen ulkopuolella on lähemmäs 300 000 jäsentä. Luku on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Järjestäytymisaste maassa on tätä nykyä noin 74 prosenttia.
Syitä LO-liittojen jäsenkatoon on useita. Viime vuosien talouskriisin johdosta on menetetty 180 000 yksityissektorin teollista työpaikkaa. Näillä on työskennellyt tyypillisesti LO:n jäseniä. Työtä on myös kadonnut halvempien kustannusten maihin, eikä työpaikkojen paluuta ole näköpiirissä. Kilpailevia keskusjärjestön ulkopuolisia liittoja on tullut lisää ja ne käyvät hintakilpailua halvemmilla jäsenmaksuilla. Jäsenmäärän raju putoaminen näkyy myös LO:n pienentyvinä resursseina. Väkeä on vähennetty ja organisaatiota on uusittu.
Vanha johto jatkaa, työnjakoa liittojen kanssa selkeytetään
LO:n puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti toiselle kaudelle Harald Börsting. Myös entinen varapuheenjohtaja ja kaksi liittosihteeriä saivat valtakirjan jatkoon.
Tanskassa ei ole yleissitovuutta eikä LO siihen pyrikään. Työehtosopimusturva on jäseneksi liittymisen tärkeä kannustin. Sopimusten kattavuus on Tanskassa suurta, mutta yksityissektorilla on kehitys ollut huonoa. Hajautetut neuvottelut ovat myös alkaneet yleistyä, sopimuksia solmitaan entistä enemmän yritystasolla.
LO tulee panostamaan siihen, että rooli ja työnjako liittojen ja keskusjärjestöjen kesken on selkeämpi. Päämääränä kaikessa työssä on, että hyvinvointi, sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja hyvä työelämä voimistuvat niin kansallisesti kuin maailmankin tasolla.
Tanskan LO:n liittokokoukseen 30.10.-2.11. osallistui STTK:sta Pirkko Nikula
Alla olevasta linkistä löytyy asiakirja, jossa käydään läpi LO:n tehtäviä ja roolia seuraavalla kongressikaudella 2012-15.
http://stream.pn1.dk/sites/default/files/01/11/2011/8/03/3025_Kongresrapport_2011.pdf