18.10.2011 11:26
Sosiaaliturva ja nuorisotyöllisyys ensi kesäkuun ILC:n tärkeimmät teemat
Pohjoismaisten ay-keskusjärjestöjen ILO-vastaavien kokouksessa Tukholmassa 14.10.2011 puhuttiin Kansainvälisen työjärjestön ajankohtaisista asioista.
ILO:n pääjohtaja Juan Somavia on ilmoittanut eroavansa syyskuun 2012 lopussa tehtävistään, kaksi vuotta ennen kautensa päätöstä. Uusi pääjohtaja valitaan ILO:n hallintoneuvostossa kesäkuussa 2012.
Kesäkuun 2012 työkonferenssin tärkeimmät teemat ovat sosiaaliturvaa koskeva uusi suositus ja nuorisotyöllisyys. Uutta suositusta käsitellään kahdessa perättäisessä työkonferenssissa, joten sosiaaliturvaa koskeva suositus valmistuu näillä näkymin kesäkuussa 2013.
Pohjoismaisen kolmikantakokouksen teemaksi esitettiin ILO-työn kansallista kolmikantakoordinointia. Kansalliset ILO-neuvottelukunnat toimivat hyvin eri tavoin. Myös epätyypillisiä työsuhteita ehdotettiin teemaksi. Kolmikantakokous järjestetään joko 2012 tai 2013.
ACTRAV:in seminaari epätyypillisistä työsuhteista pidettiin Genevessä 4.-7.10.2011. Materiaalit löytyvät ILO:n verkkosivuilta.
Kansainvälisten asioiden asiantuntija Marianne Muona