20.10.2011 17:29
Julkisten hankintojen uudistuspaketti komissiosta joulukuussa
Euroopan komissio valmistelee parhaillaan julkisten hankintojen direktiivien uudistamista. Ehdotukset uusiksi direktiiveiksi tulevat joulukuun 13. päivä.
Paketti sisältää kolme osaa:
- Raamidirektiivi julkisista hankinnoista
- Direktiivi hankintasopimuksista
- Direktiivi koskien julkisia hankintoja suhteessa kolmansiin maihin.
Euroopan parlamentti ei ole vielä äänestänyt kannastaan komission keväiseen tiedonantoon julkisten hankintojen modernisoinnista. Äänestys on lokakuun lopun istunnossa.
Parlamentin kanta sisältänee esimerkiksi vaatimuksen, että jäsenvaltioita ei saa estää noudattamasta ILO:n yleissopimusta nro 94 julkisista hankinnoista. Parlamentti vaatinee myös, että tärkeimmälle sijalla nostetaan kokonaistaloudellisesti kannattavimman eikä halvimman tarjouksen valitseminen.
Parlamentti pyytänee komissiota myös kehittämään kaavan hankintojen elinkaarikustannusten laskemiseen, joka mahdollistaisi myös sosiaalisten ja ympäristötekijöiden laskemisen mukaan.
Kansainvälisten asioiden asiantuntija Marianne Muona