22.12.2011 11:26
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää: Talous- ja työllisyyskehitys turvataan kasvusopimuksella, ei hevoskuureilla
ETLA:n tutkijoiden mukaan synkistä talousnäkymistä huolimatta Suomessa ei ole tarvetta kiirehtiä menoleikkauksia tai veronkorotuksia. ETLA kuitenkin arvioi, että taloutta on katsottava pitkäjänteisesti ja peräänkuuluttaa rakenteellisia uudistuksia. Toimitusjohtaja Sixten Korkman syyttää erityisesti maan hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä ”lässytyksestä” talouskysymyksissä (Helsingin Sanomat 22.12.).
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää torjuu tiukasti ETLA:n toimitusjohtajan puheet ja korostaa syksyllä solmitun raamisopimuksen merkitystä ennen kaikkea talouden vakauden ja ennustettavuuden näkökulmasta.
- Suomessa löydettiin työnantajien ja palkansaajien välillä vuosien jälkeen yhteinen sävel ja solmittiin historiallisen kattava työmarkkinasopimus. Se turvaa ostovoimaa, kilpailukykyä ja työrauhaa kaksi vuotta eteenpäin. Muissa Euroopan maissa tällaista laajaa yhteiskuntasopua katsotaan kadehtien, mutta täällä kaikille ei kelpaa. Tuli on väärin sammutettu, Mäenpää pohtii.
Mäenpään mielestä Korkmanin purkaus kuvastaa ennen kaikkea elinkeinoelämän kellokkaiden turhautumista siihen, että työurien pidentämiseen etsitään kestäviä keinoja sen sijaan, että tehdään talouskriisin varjolla tarpeettomia äkkiliikkeitä.
- Eläkepolitiikka ei ole julkisen talouden korjauskeino. Eläkejärjestelmämme on erinomaisessa kunnossa, eläkkeellesiirtymisikä on viime vuosina noussut jopa asetettuja tavoitteita nopeammin eikä paniikkiratkaisuihin ole tarvetta. Työurien pidentämisessä työelämän keinot ovat etusijalla ja eläkepolitiikka voi antaa tälle tavoitteelle taustatukea. Eläkepolitiikkaa on kuitenkin tehtävä pitkäjänteisesti ja turvattava riittävä työeläketurva eri ikäpolville kohtuullisilla työnantaja- ja palkansaajamaksuilla.
STTK on korostanut sitä, että eläkkeellesiirtymisikään ja työurien pituuteen vaikuttavat hyvin monet tekijät työurien eri vaiheissa. Erityisesti työelämän laadun ja työhyvinvoinnin parantaminen on tärkeää.
- Ratkaisevaa on hyvä talous- ja työllisyyskehitys, osaamisen vahvistaminen, osatyökykyisten ja vajaatyöllistettyjen työssäkäynnin edistäminen, työnantajien taloudellisten vastuiden järjestäminen työuria pidentäväksi sekä alkavien työkyvyttömyyseläkkeiden vähentäminen. Hevoskuurien sijaan raamisopimuksen jatkoksi tarvitaan laaja ohjelma, joka luo kasvunäkymiä, mahdollistaa innovaatiot ja turvaa työpaikat nimenomaan suomalaisille. Vahvuutena Suomella on tässä toimiva julkinen sektori, joka turvaa yrityksille infrastruktuurin, työvoiman ja vakaan toimintaympäristön, Mikko Mäenpää toteaa.