Kosti, Konsta, Konstantin 21.5.

 

2.11.2011 9:00

STTK:n barometrikysely 2011 valmistui: Luottamushenkilöiden puute haittaa paikallista neuvottelua

STTK:n Toimihenkilöbarometri 2011 kertoo, että luottamushenkilöiden tehtäviin ei ole tunkua. Barometrikyselyyn vastanneista STTK-laisista vain 18 prosenttia sanoo olevansa valmis luottamustehtävien hoitamiseen. Kuitenkin he, jotka jo toimivat työpaikkansa luottamushenkilöinä, ovat 90 prosenttisesti edelleen valmiita jatkamaan tässä tehtävässä.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääsihteerin Leila Kostiaisen mukaan barometri osoittaa, että työpaikoilla on melko hyvä tilanne luottamushenkilöiden määrän osalta.
- 80 prosenttia vastaajista ilmoittaa, että heidän työpaikallaan on luottamusmies tai vastaava henkilö.

Kostiaista kuitenkin huolettaa se, että 16 prosenttia ilmoittaa, että luottamusmies puuttuu. Tämä on erityisesti yksityissektorin ja aivan erityisesti pienten työpaikkojen ongelma. Yksityisellä sektorilla lähes joka neljänneltä työpaikalta puuttui luottamusmies. Lisäksi ammattiyhdistyksen ja luottamusmiesten toiminnan kokee näkyväksi esimerkiksi palkkaus-, työaika- ja työolojen kehittämiseen liittyvissä asioissa vain noin puolet vastaajista.
- Miten asioista sovitaan, jos luottamushenkilöä ei ole, Kostiainen kysyy.

STTK on painottanut paikallisen sopimisen onnistuvan vain, jos työpaikoilla on tasapainoiset neuvottelusuhteet.
- Paikallisen sopimisen laajentaminen on vaikeaa, jos luottamusmiehet puuttuvat kokonaan tai jos heille ei anneta aitoa mahdollisuutta tehdä luottamustyötään, Kostiainen arvioi.

Barometrikyselyn perusteella miehet (24 % vastaajista) näyttävät olevan halukkaampia ryhtymään luottamustehtäviin kuin naiset (16 %). Nuoret olivat hieman halukkaampia kuin yli 50-vuotiaat vastaajat. Työpaikan koko tai työnantajasektori eivät näyttäisi vaikuttavan siihen, halutaanko luottamustehtävään vai ei.

Lakko-oikeus kohdallaan

Nykyistä työtaisteluoikeutta pitää sopivana selkeä enemmistö vastaajista (64 %). Vain kolme prosenttia haluaisi rajoittaa oikeutta nykyisestä tuntuvasti ja 16 prosenttia jonkun verran. 13 prosenttia laajentaisi lakko-oikeutta jonkun verran ja 4 prosenttia tuntuvasti.
Eniten kannatusta työtaisteluoikeuden laajentamiselle löytyy terveydenhuoltoalan jäseniltä.

Poliittisesti työtaisteluoikeutta rajoittaisivat eniten oikeiston kannattajat. Vasemmistossa puolestaan on eniten työtaisteluoikeuden laajentamisen kannalla olevia. Perussuomalaisten mielipiteet ovat lähellä vasemmistoa.

Sukupuolella tai iällä ei ole merkitystä työtaisteluoikeuteen suhtautumisessa, mutta koulutustasolla on.
- Korkeammin koulutetut ovat keskimääräistä enemmän rajoittamisen kannalla ja matalammin koulutetut laajentamisen kannalla, Kostiainen tiivistää.

Barometrikysely pähkinänkuoressa

STTK teki Toimihenkilöbarometri-kyselyn jäsenilleen maalis-huhtikuun vaihteessa 2011. Kyselyä on tehty vuodesta 1997 alkaen joka toinen vuosi. Osa kysymyksistä on toistuvia, osa ajankohtaisia uusia. Tällä kertaa uusina asioina kysyttiin muun muassa luottamushenkilöiden toiminnasta ja työtaisteluoikeudesta.

Vastaajista kolme neljäsosaa oli naisia (74 %). Vastaajien keski-ikä oli 47,6 vuotta.

Barometri löytyy kokonaisuudessaan STTK:n verkkosivuilta osoitteesta www.sttk.fi/toimihenkilobarometri2011

 

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007