8.11.2010 14:51
STTK:n tutkimus: Kymen vaalipiirissa kannetaan huolta maahanmuuton ongelmista
Kymen vaalipiirissä ollaan enemmän huolissaan maahanmuutosta kuin Suomessa keskimäärin. Jopa 44% kokee maahanmuuton aiheuttamien ongelmien huolestuttavan paljon. Samoin rikollisuus on Kymessä muuta maata merkittävämpi huolenaihe. Huolilistan kärkeen kiilaavat niin ikään työttömyys (60%) ja terveydenhuolto (45%). Varsin moni (41%) oli huolissaan myös ilmastonmuutoksesta.
Tiedot ilmenevät STTK:n Kymen vaalipiirissä teettämästä kyselystä, johon vastasi kaikkiaan 394 henkilöä. Vertailuaineistona on maa koko väestöön kohdistettu tutkimus. Tutkimuksen luottamusväli on 4,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tutkimuksessa vastaajilta kysyttiin myös kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin. Työttömyyden vähentämistä pidettiin tärkeämpänä kuin maassa keskimäärin. Neljä viidestä vastaajasta (82%) nosti sen tärkeimpien viiden tavoitteen joukkoon. Listan kakkosena oleva valtion talouden tasapainottaminen ja valtion velan vähentäminen jäi selvästi jälkeen (54%). Muina tärkeinä tavoitteina pidettiin yrittäjyyden ja yritystoiminnan edistämistä sekä kuntien palveluiden turvaamista.
Usko palvelumaksujen korotusten tehoon muuta maata vankempi
Kymen vaalipiirissä asuvat kokevat käyttö- ja palvelumaksujen korotukset (42%) muuta maata tehokkaammaksi keinoksi turvata julkisen sektorin talous. Se oli myös helpoimmin hyväksyttävien keinojen joukossa muuta maata korkeammalla sijalla.
Keskimäärää hyväksyttävämmäksi koettiin lisäksi julkisen omaisuuden myyminen ja julkisen sektorin henkilöstömäärän vähentäminen. Julkisen sektorin palveluksessa olevan henkilöstön palkkojen alentamista pidettiin kuitenkin talouden turvaamisen kannalta tehottomana.
Kuntien määrän vähentäminen oli niin ikään hyväksyttävien keinojen kärjessä (47%). Kysymys kuntien määrästä jakoi kuitenkin vastaajia, sillä enemmistö ei ollut kuntaremonttien kannalla. Joka toinen vastaajista valitsi ihanteelliseksi kuntien lukumääräksi Suomessa 10 vuoden kuluttua 300 tai 400 kuntaa. Määrä ei muuttaisi kuntarakennetta juurikaan nykyisestä. Puolueista kokoomuksen kannattajat olivat muita halukkaampia kuntien määrän vähentämiseen. Keskustan tukijat taas kokivat sen negatiivisena.
Tutkimus on osa STTK:n Mahdollisuuksien Suomi -eduskuntavaalikampanjaa