Kosti, Konsta, Konstantin 21.5.

 

4.10.2010 9:00

STTK-lehti: Pääministeri Mari Kiviniemi kannattaa kuntakeskustelussa Kainuun mallia

Pääministeri Mari Kiviniemi sanoo uusimman STTK-lehden haastattelussa, että Kainuun malli sopisi esimerkiksi muullekin Suomelle. Mallissa palveluita on yhdistetty koko maakunnan tasolla.

- Mallin myötä poistui paljon turhaa byrokratiaa ja hallintoa Kainuusta. Se oli todellinen byrokratiasiivous isossa maakunnassa, Kiviniemi toteaa.

Hän sanoo, että nyt pitäisi saada keskittyä palveluiden järjestämiseen PARAS-hankkeen pohjalta.

- PARAS-hanke on vahvistanut käsitystäni, että muutoksia tarvitaan jatkossakin. On kuitenkin ymmärrettävää, että kuntien työntekijät haluaisivat hoitaa ihmisiä ja opettaa lapsia ilman jotakin uutta kehittämishanketta tai suurta hallinnonuudistusta. Nyt tarvitaan työrauhaa, Kiviniemi sanoo.

Hän haluaakin laittaa pisteen STTK:n elokuun talousseminaarista ryöpsähtäneelle keskustelulle kuntien lukumäärästä.

- Haluan lopettaa kuntalukumääräkeskustelun turhana. Jos esitetään sataa kuntaa, pitää myös pystyä esittämään, mitkä se sata ovat, Kiviniemi sanoo.

Hän myös torjuu ajatuksen, että Suomessa voisi olla esimerkiksi sata kuntaa eikä lainkaan väliportaan hallintoa.

- On absurdi ajatus, että voisimme mennä tällaiseen keskusjohtoiseen malliin.

Pääministeri Mari Kiviniemen haastattelu kokonaisuudessaan STTK:n verkkosivuilla.

Haastattelun on tehnyt UP-uutispalvelu.
 

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007