Kosti, Konsta, Konstantin 21.5.

 

31.8.2011 14:10

Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta (100 euron korotus)

Sosiaali- ja terveysministeriö

Lausuntopyyntö STM065:00/2011

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry pitää hallituksen esitystä, joka pohjautuu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan, työttömyysturvan ja aikuiskoulutustuen korottamisesta 100 eurolla tärkeänä ja kannatettavana.

Työttömyys on keskeinen köyhyyttä ja syrjäytymistä aiheuttava tekijä. Työttömyysajan toimeentulon riittävyydestä ja kattavuudesta on huolehdittava. Työttömän peruspäivärahaan ei ole tehty vuosikausiin tasokorotusta, ja sen taso on matala. Ensisijaisten etuuksien korottaminen vähentää viimesijaisen toimeentulotuen tarvetta, mikä on perusteltua.

Työttömyysturvaa ja aikuiskoulutustukea korottamalla turvataan kohtuullista toimeentuloa ja vahvistetaan koulutus- ja työllistymisedellytyksiä.

STTK kannattaa korotusesityksen hyväksymistä 1.1.2012 alkaen ja painottaa, että työttömän perus- ja ansioturvan kytköksen säilyttäminen on välttämätöntä. Sosiaaliturvaa on syytä kehittää kokonaisvaltaisesti. Valtion tulee osallistua työttömyysetuuksien rahoittamiseen tasapuolisesti ja kohdella eri työttömyysetuuksien piirissä olevia työttömiä yhdenvertaisella tavalla.

STTK vastustaa esityksen perusteluissa kuvattua liitännäistä esitystä vuorottelukorvauksen tason alentamisesta 60 prosenttiin.

Lisätietoja: lakimies Heli Puura

 

 

 

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007