11.8.2010 13:34
Opiskelijaterveydenhuollon kustannukset ja järjestämistapa
Sosiaali- ja terveysministeriö
Lausuntopyyntö STM 138:00/2008
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry kannattaa työryhmän ehdotusta laajentaa YTHS:n palvelut AMK-opiskelijoille. STTK-opiskelijat ovat tuoneet saman kannan esille eri yhteyksissä.
Opiskeluterveydenhuollon palvelujen hyvä laatu ja saatavuus auttavat työurien pidentämissä ja ovat itse asiassa yksi keskeisimmistä keinoista työurien alkupään pidentämisessä. Terveet ja työkykyiset opiskelijat ja tulevaisuuden työntekijät ovat investointi kansantalouteen ja kilpailukykyyn, inhimillisiä näkökulmia unohtamatta. Opiskelijoiden ja nuorien työntekijöiden terveys, varsinkin mielenterveys, ei ole kehittynyt riittävän suotuisasti. Tarvitaan nopeita toimia tilanteen korjaamiseksi.
Koska opiskeluterveydenhuollon palvelut tulevat hyödyttämään elinkeinoelämää, tulee YTHS-palvelujen rahoituksen Kela-osuus tulevaisuudessa järjestää niin, että siihen sisältyy vakuutettujen ohella myös työnantajien maksuosuus. Yksi kannatettava mahdollisuus Kela-rahoituksen järjestämiseksi tulevaisuudessa olisi siirtää tuki YTHS:lle tilitettäväksi työtulovakuutuksen puolelta. Tämä olisi käytännössä helppo toteuttaa ja rinnastaisi opiskeluterveydenhuollon palvelut työterveyshuoltoon, jonka Kela-rahoitusosuus kulkee työtulovakuutuksen puolelta.
AMK-opiskelijajärjestöt eivät vastusta AMK-opiskelijoiden rahoitusosuuden järjestämistä nykyisten YTHS:n palveluja käyttävien opiskelijoiden rahoitusosuutta vastaavasti.
Samalla palvelujen kustannustehokkuutta voidaan lisätä ja kokonaiskustannuksien hallintaa tukea mm. opiskelijoiden ryhmätoimintaa, nettineuvontaa ja vertaistukea kehittämällä. Terveydenhoitajien työpanos tulee olla opiskelijaterveydenhuollon palvelut tuottavien ammattilaisten keskiössä. Palvelujen kustannustehokkuuden edelleen kehittämisessä tarvitaan ministeriön ja asiantuntijalaitosten, kuten THL:n tukea.
Jatkossa tulee selvittää myös toisen asteen opiskelijoiden palvelujen tarjoaminen niin, että laatu ja saatavuus ovat vertailukelpoiset tiede- ja ammattikorkeakouluissa opiskelevien palvelujen (YTHS) kanssa.
Lisätietoja: sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi,