Kosti, Konsta, Konstantin 21.5.

 

15.12.2010 15:34

Lausunto vakavaraisuussääntelyn uudistamista selvittäneen asiantuntijaryhmän selvitys – toisen ja kolmannen vaiheen toimeenpanosta

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt palkansaajakeskusjärjestöiltä lausuntoa yksityisalojen vakavaraisuussääntelyn uudistamista selvittäneen asiantuntijatyöryhmän selvityksen toisen ja kolmannen vaiheen toimeenpanosta.

Toisen vaiheen esitykset on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2013 alusta ja kolmannen vaiheen esitykset vuoden 2014 alusta.

Toiseen vaiheeseen koottiin sellaiset muutokset, joiden valmistelu vaati lisäselvittämistä ja jotka olisivat perusteltua saada voimaan määräaikaislain voimassaolon päättyessä 1.1.2013 ja kolmanteen vaiheeseen koottiin sellaiset muutokset, joiden valmistelu ei edellä sanotussa aikataulussa ole työryhmän arvion mukaan mahdollista. Kolmannen vaiheen ehdotukset on tarkoitus saada voimaan 1.1.2014.

Toisen vaiheeseen sisältyy ehdotuksia neljältä osa-alueelta.

  • Käypiin arvoihin siirtyminen varojen osalta työeläkelaitosten tilinpäätöksessä
  • Työeläkelaitosten riskinkantokyvyn vahvistaminen puskureiden käytön tehostamisella ja eräillä toimintapääomaerillä
  • Poikkeuksellisten tilanteiden hallintaan tarkoitetut erilliset menettelytavat
  • Työeläkelaitosten sijoitustoiminnan hallinto- ja valvontasäännökset

Kolmanteen vaiheeseen sisältyy ehdotukset vakavaraisuusmekanismin ja katesäännöstön pitkän ajanjakson uudistuksista.

Palkansaajakeskusjärjestöt pitävät vakavaraisuussääntelyn uudistamista selvittäneen asiantuntijatyöryhmän selvitystä hyvänä pohjana uudistamistyölle. Asiantuntijatyöryhmä on toiminut kolmikantaisen valmistelun periaatteella, ja palkansaajajärjestöt tukevat työryhmän tekemiä linjauksia. 

Vakavaraisuussääntely on työeläkelaitoksille keskeinen reunaehto sijoi- tustoiminnan osalta. Sen on sekä luotava edellytykset turvaavalle sijoit- tamiselle että annettava mahdollisuuksia hyvien tuottojen saavuttami- selle. Vakavaraisuussääntelyn uudistaminen ei ole itsetarkoitus, vaan sitä on tehtävä niistä lähtökohdista, että mainitut tavoitteet voidaan ny- kytilannetta paremmin saavuttaa.

Työeläkejärjestelmää ja sen uudistuksia koskevat asiat on tärkeää val- mistella ja toteuttaa yhteistyössä järjestelmän maksajien ja edunsaajien kanssa. Vakavaraisuussääntelyn uudistaminen on tehtävä myös 2. ja 3. vaiheiden osalta kolmikanta-periaatetta noudattaen. Työmarkkinakes- kusjärjestöistä on syytä nimetä kustakin omat edustajat jatkovalmistelua toteuttaviin työryhmiin.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry

Akava ry

Lisätietoja: Markku Salomaa

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007