Kosti, Konsta, Konstantin 21.5.

 

6.10.2010 9:46

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2011 (HE 126/2010 vp)

Eduskunnan talousvaliokunta

Kuulemistilaisuus 6.10.2010

STTK:n mielestä Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (momentti 40) määrärahojen kasvu 5 prosentilla on kannatettavaa. Rahoitusta kohdennetaan aivan oikein erityisesti elinkeinorakenteiden uudistumista nopeuttaviin riskipitoisiin hankkeisiin. 

Kysynnän voimistuessa maailmanmarkkinoilla, on tärkeää, että suomalaiset yritykset pystyvät kansainvälistymään nykyistä enemmän. Kansainvälistymisavustuksen lisäys, vaikkakin pieni, yritysten yhteishankkeisiin (momentti 43) on kannatettavaa.

Yleisavustus eräille yhteisöille ja järjestöille elinkeinopolitiikan edistämiseksi (momentti 41) määrärahat säilyvät lähes ennallaan verrattuna edelliseen vuoteen. Kansainvälisten investointien saaminen Suomeen on yhä kovan työn takana ja vaatisi lisäpanostuksia investointien houkuttelemiseen.

Vaikka laivanrakennuksen innovaatiotuki (momentti 46) ehdotetaan poistettavaksi, STTK kehottaa valiokuntaa varautumaan tuen myöntämiseen lisätalousarvion kautta tarpeen vaatiessa.

Riittävän kilpailun ja kuluttajansuojan turvaamisessa kilpailuvirastolla ja kuluttajavirastolla on merkittävä rooli. Näiden virastojen määrärahojen vähentämistä STTK ei pidä hyvänä asiana.

Uusiutuvan energian tuotantotukeen (arviomääräraha) liittyvä syöttötariffijärjestelmä on perusteltu, jotta Suomi voi saavuttaa uusituvalle energialle asetetut tuotantotavoitteet. Syöttötariffijärjestelmä nostaa sähkön hintaa ja lisää näin kuluttajien maksamaa energian hintaa. Esitetty järjestelmä on kallis.

Tavoitteeksi asetettu uusiutuvien energialähteiden 38 %:n osuus sähköntuotannosta vuoteen 2020 on äärimmäisen vaativa todennäköisen rakennemuutoksen oloissa ja ilman merkittäviä tukipanostuksia kyseisiin tavoitteisiin ei päästä.

Uusituvan energian lisäämisellä on myös myönteisiä työllisyyspoliittisia vaikutuksia. Uusituvan energian osuuden kasvattaminen lisää työvoimaintensiteettiä energiasektorilla.

Tuottavuusohjelman jatkaminen

Mikäli talousarvioesitys ei oleellisesti muutu eduskunnan käsittelyssä, niin ensi vuonnakin on tarkoitus karsia valtion ja yliopistojen työpaikkoja noin 2 000 henkilötyövuodella. STTK:n mielestä tämä ei ole kannatettavaa. Valtion tuottavuusohjelman takia hallitus tosiasiallisesti leikkaa julkisia palveluita ja vaarantaa valtion palveluvelvoitteen toteutumisen.

Lisätietoja elinkeinopoliittinen asiantuntija Antti Aarnio

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007