Työsuojeluviranomaisen oikeus saada valvontaa varten salassa pidettäviä vero- ja eläketietoja (STM)
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK, ja AKAVA lausuvat yhteisenä lausuntonaan seuraavaa:
Ehdotuksen valmistelusta
Palkansaajakeskusjärjestöt toteavat ehdotuksen valmistelusta, että se on laadittu pääasiassa STM:n virkatyönä. Kolmikantaisesti asiaa on käsitelty ainoastaan tilannekatsausluonteisesti ns. vuokratyöryhmässä sekä työturvallisuusmääräyksiä käsittelevässä neuvottelukunnassa (TTN). Asian valmistelussa ei näin ollen ole noudatettu vakiintunutta kolmikantaista työlainsäädännön valmistelutapaa. Tilaajavastuulain ja työsuhteen vähimmäisehtojen ilmiselvien valvontapuutteiden pikaiseksi korjaamiseksi ehdotus on kuitenkin palkansaajajärjestöjen mielestä syytä saattaa lausuntopyynnössä mainitussa aikataulussa eduskunnalle.
Uudistuksen toteuttamistarpeesta
Työsuojeluviranomaisen oikeus saada valvontaa varten salassa pidettäviä vero- ja eläketietoja on palkansaajakeskusjärjestöjen mielestä välttämätöntä, jotta mm. tilaajavastuulain ja työsuhteen vähimmäisehtojen valvonta on käytännössä mahdollista. Tältä osin lausumme, että uudistus tulee saattaa voimaan pikaisesti, jotta ilmiselvät puutteet tiedonsaanissa nykyisessä valvontatoiminnassa poistuvat.
Yhteiskunnan on varmistettava, että lainvastaisesti toimivat yritykset eivät pääse lakeja noudattavia yrittäjiä parempaan asemaan. Harmaan talouden vastaista taistelua tulee koko ajan tehostaa ja parantaa.
Tähän tavoitteeseen päästään erityisesti kahdella eri tavalla: lisäämällä valvontaresursseja ja tehostamalla valvontaa. Nyt esillä oleva uudistus parantaisi valvonnan tehokkuutta ja auttaisi liian vähäisten valvontaresurssien nykyistä paremman kohdistamisen.
Työsuojeluviranomaisen oikeus saada tietoja tapaturmavakuutusyhtiöstä
Luonnoksessa hallituksen esitykseksi ei ole esitetty työsuojeluviranomaisille oikeutta saada tapaturmavakuuttamiseen liittyviä tietoja tapaturmavakuutusyhtiöistä, jolta osin palkansaajakeskusjärjestöt lausuvat, että tilaajavastuulain tarkoitukseen kuuluu jo lain 1 §:n mukaan "varmistaa, että … yritykset täyttävät sopimusosapuolina ja työnantajina lakisääteiset velvoitteensa".
Työntekijöiden vakuuttaminen tapaturmien ja ammattitautien varalta on eräs keskeisistä työnantajavelvoitteista. Tilastojen mukaan tapaturmavakuutuksen laiminlyöntitapaukset näyttäisivät olevan kasvussa. Tämän kehityksen katkaiseminen edellyttää valvonnan tehostamista. Palkansaajakeskusjärjestöt esittävät lausuntonaan, että ehdotusta täydennetään rinnastamalla tapaturmavakuutusyhtiöt eläkeyhtiöihin. Työsuojeluviranomaiselle tulisi olla oikeus tapaturmavakuutustietoihin ja tapaturmayhtiöillä tulisi olla oikeus oma-aloitteiseen ilmoittamiseen havaitsemistaan laiminlyönneistä. Tarpeelliset lakimuutokset tulisi toteuttaa lausuttavana olevan uudistuksen yhteydessä, jos se esityksen jatkovalmistelua liiaksi viivästyttämättä on mahdollista. Jos se ei ole mahdollista, tulisi asia selvittää pikaisesti omana uudistuksenaan.
Työttömyysvakuutusmaksujen suorittaminen
Työnantajien lakisääteisiin velvoitteisiin kuuluu myös työttömyysvakuutusmaksujen maksaminen. Niiden maksaminen tapahtuu tapaturmavakuutuslaitosten kautta eli työnantaja tilittää työttömyysvakuutusmaksut tapaturmavakuutusyhtiölle, joka tilittää ne edelleen työttömyysvakuutusrahastolle. Työnantajan lakisääteisten velvoitteiden valvomiseksi työttömyysvakuutusmaksujen osalta tulisi jatkovalmistelussa selvittää, pitäisikö työsuojeluviranomaisille säätää lakisääteinen oikeus saada tietoja myös työttömyysvakuutusrahastolta.
Verohallinnon, eläkelaitosten ja Eläketurvakeskuksen oikeus antaa tietoja
Luonnoksessa ehdotetaan, että verohallinnolla, eläkelaitoksilla ja Eläketurvakeskuksella olisi oikeus antaa lain toimeenpanoon perustuvia tietoja mm. työsuojeluviranomaiselle. Kyse ei ole esityksen mukaan pelkästään oikeudesta antaa tietoja pyydettäessä, vaan myös oikeudesta antaa tietoja oma-aloitteisesti.
Palkansaajakeskusjärjestöt pitävät välttämättömänä sekä oikeutta antaa tietoja että verohallinnon, Eläketurvakeskuksen ja eläkelaitosten oikeutta ilmoittaa havaitsemistaan laiminlyönneistä työsuojeluviranomaiselle. Olisi kuitenkin tarpeellista, jos se esityksen jatkovalmistelua liiaksi viivästyttämättä on mahdollista, selvittää voisiko oma-aloitteinen tiedonantamisoikeus tietoon tulleista laiminlyönneistä olla yksiselitteisen velvoittava ja olisiko tällainen muutos omiaan tukemaan työsuojeluviranomaisen valvontaa.
Yhteenveto
Palkansaajakeskusjärjestöt
- pitävät esityksen tavoitteita ja toimenpiteitä erittäin tarpeellisina,
- katsovat esityksen parantavan erityisesti ulkomaisen työvoiman työehtojen valvontaa ja tehostavan harmaan talouden vastaista taistelua,
- ehdottavat esityksen täydentämistä niin, että lakisääteisiä tapaturmavakuutuksia antavien yhtiöiden oikeudet ja velvoitteet vastaisivat eläkeyhtiöitä,
- toteavat, ettei uudistus saa muuttaa asiakkuustietoja julkiseksi tiedoksi,
- katsovat esillä olevan asian kuuluvan kolmikantaisesti valmisteltaviin asioihin ja
- esittävät selvitettäväksi olisiko tarpeen ja mahdollista muuttaa esitetty tietojen oma-aloitteinen antamisoikeus nimenomaiseksi velvoitteeksi.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry
Akava ry
Lisätietoa lakimies Juri Aaltonen